
Minkälainen yhdistys on LHB-liitto?
LHB-liitto antaa äänen seksuaalivähemmistöille eli lesboille, homoille ja biseksuaaleille. Olemme olleet yhdistys vuodesta 2021.
Tarjoamme seksuaalivähemmistöihin kuuluville mahdollisuuden verkostoitua keskenään. Toimimme seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaa syrjintää vastaan, murramme haitallisia ennakkoluuloja seksuaalivähemmistöihin liittyen sekä edistämme käsitteiltään selkeää ja monisävyistä keskustelua seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvistä aiheista.
Homofobiaa vastaan
Homofobia voi kummuta esimerkiksi uskonnollisista tulkinnoista ja ennakkoluuloista. Haitallisia ajatuksia seksuaalisuuteen liittyen esiintyy myös LHBTQIA+-yhteisössä. Näkemyksemme mukaan seksuaalinen suuntautuminen kohdistuu biologiseen sukupuoleen, ja erottelemmekin sukupuolen (eng. sex) ja sukupuoli-identiteetin (eng. gender identity) käsitteet. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole muutettavissa oleva mieltymys tai ns. “genitaalifetissi”. Puolustamme lesbojen ja homojen oikeutta kokoontua omissa ryhmissään siten, että osallistujat rajataan sukupuolen mukaan.
Moninaisen itseilmaisun puolesta
Meitä seksuaalivähemmistöön kuuluvia yhdistää kiinnostus samaa sukupuolta olevia kohtaan. Olemme moninaisia: osa meistä ilmaisee itseään, pukeutuu ja harrastaa sukupuolirooleja rikkoen, ja hyvä niin! Jokaisella on oikeus ilmaista itseään haluamallaan tavalla sukupuolinormeista riippumatta.

Suositellut blogipostaukset
1. Seksuaalivähemmistöillä on oikeus järjestäytyä
2. Haastattelu: Trans ja toista mieltä
3. Haastattelu: Jarkko Tontti
4. Moderni homofobia ja puuvillakatto
5. Miksi kansalaisaloite eheytyhoitojen kieltämiseksi on osin ongelmallinen?
6. Mitä on anti-gender?
7. Tuemmeko kouluissa nuorten kasvua aidosti omaksi itsekseen?
Liity jäseneksi
Osoita tukesi, liity jäseneksi! Liittymällä jäseneksi mahdollistat toimintamme. Jäsenenä pääset osallistumaan järjestämiimme tapahtumiin ja voit vaikuttaa yhdistyksen toimintaan. Jokainen uusi jäsen lisää painoarvoamme ja siten tukee vaikuttamistyötämme. Kaikki asiaamme kannattavat ovat tervetulleita yhdistyksen jäseneksi.
Viimeisimmät artikkelit
-
Poikatyttö ei ole rikki
Muistatteko kuka on Maailman vahvin tyttö? Hevosta nosteleva Peppi ei minun lapsuudessani ollut imelä ja siloteltu piirroshahmo, vaan lihaa ja…
-
Arvio: Anne Rice’s Interview with the Vampire, kaudet 1 ja 2
Etsinnässä jotain katsottavaa vuodenvaihteen vapaapäiviksi? Nimimerkki Vergiliuksen Arkku perehtyy pitkässä arvostelussaan Interview with the Vampiren uuteen tv-sarja-adaptaatioon, joka on viimeinkin…
-
WPATH 2: Eunukit ja mitä täällä oikein tapahtuu?
WPATH:in (World Professional Association for Transgender Health)-lääketieteelliseksi järjestöksinaamioituneen aktivistipoppoon uusimmassa transhoitosuosituksia koskevassa standardiluonnoksessa onoma kappaleensa (nro.8), joissa puhutaan “eunuch gender”…
-
Naisten puskat
Naisena ja lesbona yksi häkellyttävimmistä ja hauskimmista asioista joihin olen päässyt poikien juttujen perusteella pintapuolisesti vilkaisemaan, on homojen puskaseksikulttuuri. (Nyt…
-
Tämä kerho on jäsenille
Aikana, jolloin kymmenet tuhannet marssivat kadulla “vähemmistöjen oikeuksien puolesta”, voi olla hankalaa tajuta olevansa oikeasti vähemmistöä. Kun pääministeri ja piispa…
-
WPATH – Tästä on kyse
The World Professional Association for Transgender Health (WPATH) on mahtipontisesti nimettyorganisaatio, joka pyytämättä ja yllättäen ilmestyi sorkkimaan ja suuntaamaan transhoitoja…