
Minkälainen yhdistys on LHB-liitto?
LHB-liitto antaa äänen seksuaalivähemmistöille eli lesboille, homoille ja biseksuaaleille. Olemme olleet yhdistys vuodesta 2021.
Tarjoamme seksuaalivähemmistöihin kuuluville mahdollisuuden verkostoitua keskenään, kuin myös erilaisia harrastuspiirejä ja vertaistukitoimintaa. Toimimme seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaa syrjintää vastaan, murramme haitallisia ennakkoluuloja seksuaalivähemmistöihin liittyen sekä edistämme käsitteiltään selkeää ja monisävyistä keskustelua seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvistä aiheista.
Homofobiaa vastaan
Homofobia voi kummuta esimerkiksi uskonnollisista tulkinnoista ja ennakkoluuloista. Haitallisia ajatuksia seksuaalisuuteen liittyen esiintyy myös LHBTQIA+-yhteisössä. Näkemyksemme mukaan seksuaalinen suuntautuminen kohdistuu biologiseen sukupuoleen, ja erottelemmekin sukupuolen (eng. sex) ja sukupuoli-identiteetin (eng. gender identity) käsitteet. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole muutettavissa oleva mieltymys tai ns. “genitaalifetissi”. Puolustamme lesbojen ja homojen oikeutta kokoontua omissa ryhmissään siten, että osallistujat rajataan sukupuolen mukaan.
Moninaisen itseilmaisun puolesta
Meitä seksuaalivähemmistöön kuuluvia yhdistää kiinnostus samaa sukupuolta olevia kohtaan. Olemme moninaisia: osa meistä ilmaisee itseään, pukeutuu ja harrastaa sukupuolirooleja rikkoen, ja hyvä niin! Jokaisella on oikeus ilmaista itseään haluamallaan tavalla sukupuolinormeista riippumatta.
Yhteistyökumppanimme
Liityimme LGB Internationalin varsinaiseksi jäseneksi 11.7.2026. Liityimme ensin kannatusjäseneksi lokakuussa 2025. https://www.lgbinternational.org/ Yhdessä otamme heidän kanssaan kantaa lausunnoilla kansainvälisiin tahoihin seksuaalivähemmistöjä koskevissa asioissa. https://lhb-liitto.fi/2026/07/16/11-7-2026-lgb-internationalin-jasen/

Suositellut blogipostaukset
1. Seksuaalivähemmistöillä on oikeus järjestäytyä
2. Haastattelu: Trans ja toista mieltä
3. Haastattelu: Jarkko Tontti
4. Moderni homofobia ja puuvillakatto
5. Miksi kansalaisaloite eheytyhoitojen kieltämiseksi on osin ongelmallinen?
6. Mitä on anti-gender?
7. Tuemmeko kouluissa nuorten kasvua aidosti omaksi itsekseen?
Liity jäseneksi
Osoita tukesi, liity jäseneksi! Liittymällä jäseneksi mahdollistat toimintamme. Jäsenenä pääset osallistumaan järjestämiimme tapahtumiin ja voit vaikuttaa yhdistyksen toimintaan. Jokainen uusi jäsen lisää painoarvoamme ja siten tukee vaikuttamistyötämme. Kaikki asiaamme kannattavat ovat tervetulleita yhdistyksen jäseneksi.
Viimeisimmät artikkelit
-
Homomiesten oikeuksien päivä 23.7.2026
Tänään 23.7.2026 on ensimmäinen Homomiesten oikeuksien päivä ja kutsumme teidät mukaan viettämään sitä kanssamme.
-
11.7.2026 LGB Internationalin varsinainen jäsen
LHB-liitosta tuli lauantaina 11.7.2026 LGB Internationalin, kansainvälisen liittouman, varsinainen jäsen.
-
18.7. Joensuussa tapaaminen
Kahvilamiitti Joensuussa 18.7.2026 klo 14. Tervetuloa jäsenet, seurassa tulevat ja Sametin discordin jäsenet! Mukana myös Sametti ja Duumimamma. Ota yhteyttä tapahtumat@lhb-liitto.fi Kyytitys on mahdollinen Heinävesi-Liperi-Lieksa-Joensuu välillä!
-
11.7. Tampereella avoin tapaaminen
Tampereella avoin tapaaminen kesäisellä terassilla 11.7.2026 klo 14 ilmoittautuminen tapahtumat (a) lhb-liitto.fi
-
Mediatiedote 28.6. 2026
Kysyimme kolmelta Suomessa julkisilla varoilla toimivalta taholta mitä plussan takana on. Helsinki Partnersin myHelsinki-sivuilla, Opetushallituksen sivuilla ja Business Finlandin VisitFinland-sivuilla käytetään HLBTQ+ tai HLBTQI+ kirjainlyhenneyhdistelmiä. Yhdistyksemme LHB-liitto ry on perustettu 2021 ja olemme viime vuonna perustetun kansainvälisen LGB Internationalin kannatusjäseniä. LHB-liiton tarkoitus on toiminnallaan toimia seksuaalivähemmistöjen, eli lesbojen, homojen ja biseksuaalien edunvalvojina, ja antaa edellä…
-
Vapautta ja kaksoiselämää, pohdintaa dokumentista Pohjoinen Intohimo
Tämän piti olla elokuva-arvostelu, mutta kirjoittamisesta tuli essee elokuvan herättämistä ajatuksista. Ehkä se kertoo jo itsessään jotain elokuvasta: elokuva herätti paljon ajatuksia ja vähän vaivaantuuneisuutta. Jälkitunnelmat mietittyvät vielä monta päivää elokuvan näkemisen jälkeen.