Vapautta ja kaksoiselämää, pohdintaa dokumentista Pohjoinen Intohimo
Pohjoinen Intohimo
Ohj. Markku Heikkinen
Ensi-ilta 10.4.2026
Tämän piti olla elokuva-arvostelu, mutta kirjoittamisesta tuli essee elokuvan herättämistä ajatuksista. Ehkä se kertoo jo itsessään jotain elokuvasta: elokuva herätti paljon ajatuksia ja vähän vaivaantuneisuutta. Jälkitunnelmat mietityttävät vielä monta päivää elokuvan näkemisen jälkeen.
Elokuvan tekijät, erityisesti ohjaaja Markku Heikkinen ja päähenkilöt Anu ja Petri ovat laittaneet itsensä rohkeasti peliin, tavalla joka ei ole helppo eikä riskitön. Minulla ei ole mitään kielteistä sanottavaa mukana olleista ihmisistä. Jotkut ajatukseni saattavat silti näyttää henkilökohtaisuuksilta, mutta ne kumpuavat omasta katsomiskokemuksestani. En tunne näitä ihmisiä elokuvan ulkopuolelta, enkä väitä tietäväni heidän tarinaansa sen paremmin kuin mitä elokuva meille antaa.
Tiivistettynä dokumentin idea on Petrin ja Anun suhde, Petrin Anun luvalla toteuttamat miessuhteet ja mitä tämä aiheuttaa parisuhteessa. Petri on pitkän avioliiton jälkeen päättänyt, että ei tahdo enää elää kaksoiselämää, ja Anu joutuu miettimään onko hän valmis jakamaan miehensä toisten miesten kanssa. Pääpari on hyvin sympaattinen, molemmat ovat maailmaa jo nähneitä aikuisia, jotka ovat elämässään ja suhteessaan uuden edessä.
Yksi elokuvan ihastuttavimmista asioista on luonteva suhtautuminen erilaisiin ihmisiin, vartaloihin ja seksuaalisuuteen. Oli poikkeuksellisen mukavaa nähdä tavanomaisia, kauniita vartaloita ilman jatkuvaa silottelua tai ylituotettua eroottisuutta. Seksi ja sen kaipuu näyttäytyivät arkisina, joskus jopa kevyinä asioina. Päähenkilö Petrin ilo ja vapautuneisuus mieskumppaneiden kanssa oli silminnähtävää, ja heidän kohtaamisiaan oli ilo katsoa. Naissuhteessa puoliso Anun kanssa puolestaan näkyi yhdessäolon helppous, tuttuus ja selvä yhdessä viihtyminen. Se antoi perspektiiviä siihen miksi Anu oli halukas ainakin tässä elämän vaiheessa tekemään juuri tällaisia ratkaisuja.
Juuri tässä kohden elokuva kuitenkin alkaa haastaa katsojaa. Ja ehkä myös paljastaa jotakin katsojan omista oletuksista.
Mietin, olisiko yleisön ihastus ollut yhtä varauksetonta, jos asetelma olisi ollut toisenlainen. Jos syrjäseudulla asuva mies olisi kumppaninsa katseen välttäessä syöksynyt viestittelemään seksiseuraa vierailta naisilta? Jos pariskunnan nainen olisi sanonut olevansa täysin tyytyväinen mieheensä, mutta tarvitsevansa silti vierasta miestä aina kun tarve iskee. Entä jos Petrin kumppani Anu ei vaikkapa lainkaan kykenisi seksiin? Tai jos Petri ei pystyisi ja Anu etsisi seuraa? Suhtautuisinko asiaan toisella tavalla? Nämä pohdinnat eivät toki kuulu tähän dokumenttiin, mutta minä jäin suhaamaan myös näitä latuja.
Olisivatko nämä tarinat näyttäytyneet vapautena, rehellisyytenä, elämänjanona? Vai vastuuttomuutena, itsekkyytenä, pettämisenä?
Ja jos naisten välinen seksi olisi ollut läsnä, olisiko se näyttäytynyt harmittomana pikkutuhmuutena, sellaisena, josta perheen mies voi turvallisesti fantasioida odottaessaan vaimoaan kotiin?
Elokuva saa pohtimaan, kenen halulle annetaan merkitys, kenen seksuaalisuus koetaan uhattomana ja kenen ei.
On totta, että aikuiset ihmiset saavat järjestellä elämänsä kuten haluavat. Elokuvan nainen osasi myös vetää rajojaan, esimerkiksi ryhmäseksin suhteen, ja tämä on tärkeä huomio. Kyse ei ole siitä, etteikö rajojen asettamista tai vapaaehtoisuutta olisi. Mutta miksi tietyt valinnat näyttäytyvät vapauttavina ja toiset moraalisesti arveluttavina, vaikka ne rakenteellisesti olisivat samankaltaisia?
Elokuvassa seksisuhteet esitetään mutkattomina. Kohtaamiset tuntuvat vaivattomilta, järjestelyt sujuvilta, ja emotionaaliset seuraukset jäävät kotiin ja vaimolle. Anu myös tekee oman työnsä ohessa työtä Petrin maatilalla. Hän ei arjen kiireissä näyttäydy hekumallisena rakastajattarena, hän vetää arkea perässään. On epäreilua vertailla sitä Petrin seksiin varattuihin tuokioihin enemmän tai vähemmän satunnaisten tuttavuuksien kanssa.
Yksi elokuvan parhaista hetkistä on bi-miesten porukan “leiri” tai tapaaminen, ja siellä käytävät keskustelut. Siinä on jotakin koskettavaa: omanlaisten ihmisten tiivis piiri, jossa voidaan puhua avoimesti, jakaa kokemuksia ja ymmärtää toisia. Samalla herää epämukava kysymys: miksi tämä avoimuus on mahdollista vain tämän piirin sisällä? Keskustelussa nousee esiin ajatus, ettei asioita kerrota vaimolle. Tämä esitetään lähes itsestäänselvyytenä, ehkä jopa suojeluna. Toiset bi-miehet joko ymmärtävät, tai kertovat kuinka ovat sanoutuneet irti salasuhteista ukkomiesten kanssa. Kaksoiselämää kuvataan kärsimyksenä.
Mitä tämä kertoo läheisyydestä, parisuhteista ja avioliitoista?
Ovatko heterosuhteet tällaisia? Että intiimit ja keskeiset asiat itsessä pidetään kertomatta kaikkein läheisimmälle ihmiselle? Ja jos ovat, miksi se esitetään neutraalina, jopa ymmärrettävänä? Miksi salaisuus näyttäytyy välttämättömyytenä eikä ongelmana? Eikö vaimolla oikeasti ole oikeutta tietää kenen kanssa on naimisissa? Tämä miesten uskottomuutensa peittely ei herätä sympatiaa, ja on valtavan petollista. Petrin rehellisyys kipeydessäänkin on valtavan paljon kypsempi teko, kuin vaimon pettäminen vuosikymmeniä.
Tässä kohden elokuva kytkeytyy laajempaan keskusteluun biseksuaalisuudesta. Monia naisbiseksuaaleja yhdistyksen sisäisissä keskusteluissa on loukannut syvästi ajatus siitä, että elokuva pönkittää jo ennestään sitkeitä ennakkoluuloja: käsitystä biseksuaaleista yliseksuaalisina, kyvyttöminä sitoutumaan tai uskollisuuteen. Ristiriita kärjistyy, kun katsoja huomaa seuraavansa sympatialla miehiä, jotka pettävät vaimojaan ja kertovat, kuinka raskasta kaksoiselämän eläminen on. Huomio kiinnittyy siihen, kuinka rankkaa on salaajalla , ei siihen, millaista on elää ihmisen kanssa, joka ei jaa itseään kokonaan.
Elokuva ei ehkä tarkoita tätä, mutta näin se asettuu. Sympatia jakautuu epätasaisesti. Ehkä juuri siksi elokuva jää vaivaamaan. Se ei ole vain kertomus seksuaalisesta vapaudesta, vaan myös kuvaus siitä, kenelle vapaus sallitaan ilman seurauksia ja keneltä sitä edellytetään piiloon.
Lue lisää arvosteluja: Suoratoistopalvelujen uudempaa tarjontaa homo- ja bimiehille (osa 1) ja (osa 2)
Gentleman Jack – Neljä näkökulmaa suosittuun TV-sarjaan
S.K. Kaaruna: Kirja-arvostelu Tarita Ikonen Uhman ja halun runot
