Artikkelin on kirjoittanut nimimerkki Vergiliuksen arkku. Arvostelut (korkein arvosana neljä tähteä) ovat 100% tieteellisen objektiivisia. Kuinkas muuten.
Myöhemmin keväällä luvassa samanlainen katsaus lesboille ja binaisille!
Kuvamateriaalina suoratoistopalvelujen (Netflix, Yle Areena, HBO Max ja Amazon Prime) kuvakkeet.
Synkempiä sävyjä
Boys in the Band (Netflix, 2 t 2 min)
Mitä: Kun löyhä kaveriporukka kerääntyy viettämään ystävänsä syntymäpäiviä, kuokkimaan saapuva muinainen heterokämppis rikkoo totutut kuviot ja tuo esiin pinnan ala kyteviä jännitteitä. Elokuva on uusintaversio vuoden 1968 uraauurtavasta näytelmästä ja sen kaksi vuotta vanhemmasta elokuva-adaptaatiosta. Alkuperäinen adaptaatio tunnetaan yhtenä ensimmäisistä homomiehiin ja heidän yhteiskunnalliseen näkökulmaansa keskittyneistä valtavirtaelokuvista.
Arvio: Luvassa on kaksi tuntia armotonta kettuilua – sekä keskinäistä että sisäänpäin suuntautuvaa, itseään alentavaa. Vaikka elokuvan tauoton negatiivisuus voi olla uuvuttavaa, verrattuna nykypäivän ajoittain liiankin puhtoisiin vähemmistörepresentaatioihin siinä on jopa tiettyä rehellistä tunnistettavuutta meille pitempään homopiireissä liikkuneille. Pisteliäs sanailu ja itseään vähättelevä huumori saattaa vaikuttaa joidenkin nykykatsojien mielestä ”toksiselta” kulttuurilta, mutta monelle ne ovat olleet (ja ovat) keinoja kasvattaa sietokykyä elämän kolkkojen realiteettien keskellä, mikä oli tarpeellinen selviytymiskeino varsinkin ennen nykyistä suvaitsevaisuuden ilmapiiriä.
Vaikka elokuvan teatteritausta kuultaa läpi ajoittaisena epäluontevuutena, joka juontuu tarpeesta saada jotenkin karsinoitua sen tapahtumat yhdelle ”näyttämölle”, on Boys in the Band kokonaisuutena silti vangitsevaa katsottavaa. Nuorimmille homo- ja bimiehille elokuva toimii herättävänä aikamatkana menneiden vuosikymmenten karumpiin tunnemaisemiin. Monimielinen loppukuva jää vaivaamaan mielikuvitusta ja poikii epäilemättä monia antoisia keskusteluja sateenkaarevissa illallispöydissä.
***½
Vinkki: Netflixissä on myös lyhyt dokkari, jossa haastatellaan alkuperäisen teoksen luojia ja uuden elokuvan näyttelijöitä.
It’s a Sin (HBO Max, 5 jaksoa)
Mitä: Queer as Folkista (ja sittemmin Doctor Whosta) tunnettu käsikirjoittaja Russel T Davies palaa uuden sarjan muodossa. Sarja kertoo AIDS-kriisin alusta ja sen varhaisista uhreista 80-luvun Lontoossa.
Arvio: Ainakin hänen homosarjojensa perusteella Russell T Daviesin tavaramerkeiksi voisi nimetä lennokkaat, spontaaninoloiset monologit ja toisaalta kepeän ulkokuoren alta pistelevän brutaalin rehellisyyden. Samaa on luvassa nytkin. Brutaalia rehellisyyttä edustaa erityisesti eräs verevän kaoottinen ja piinaavan pitkä kohtaus sarjan lopusta, joka jäänee mieleen pitkäksikin aikaa: kohtauksessa AIDSiin kuolevan miespäähenkilön äiti (Jill Nalder) kohtaa poikansa parhaan kaverin Jill Baxterin (Lydia West), suurisydämisen ”homoemon”, joka on auttanut ystäväänsä pitämään yllä puolivillaista heterokulissia. Kuten oikeassa elämässäkin usein käy, kumpikin osapuoli saa kuulla (paljon enemmän kuin) kunniansa, eikä ansaitsemattomilta kolhuilta säästytä.
Kuten Davisilta sopii odottaa, kaikista sen kuvaamista kauheuksista huolimatta It’s a Sin on suurin piirtein niin tuore, menevä ja epäsentimentaalinen kuin AIDSista kertova draama kehtaa ja voi olla. Jotkut saattavat moittia sarjaa sen keskipisteen vaivihkaisesta siirtämisestä itse AIDSin uhreista Jill Baxterin hahmossa henkilöityviin naispuolisiin AIDS-aktivisteihin, mutta jos minulta kysytään, ansaitsevat nämä rohkeat, suurisydämiset naiset kyllä vähintään yhden heille kunniaa tekevän TV-sarjan.
****
Jonas (Netflix, 1 t 22 min)
Mitä: Levoton nuori mies Jonas (jo useista huomattavista homorooleista tunnettu Félix Maritaud) joutuu kohtaamaan häntä piinaavan menneisyyden trauman.
Arvio: Elokuva etenee kahdessa aikatasossa: päähenkilön nuoren rakkauden ja teinivuosien huolettomuuden värittämässä menneisyydessä ja nykyhetken päämäärättömän seksin ja satunnaisten väkivallantekojen rytmittämässä kolkossa nykyhetkessä. Mikä on se trauma, joka yhdistää hyvin erilaiset maailmat toisiinsa? Päähenkilön lohduton tunnemaailma välittyy puhuttelevasti öisen kaupungin autioituneista kaduista ja keinovalojen heittämistä syvistä varjoista – vaikutelma on niin vahva, että tuntuu kuin suurin osa tihentyen ahdistavasta elokuvasta tapahtuisi yöllä.
Ohjelmallisen seksipositiivisuuden aikakautena Jonas muistuttaa virkistävän vanhanaikaisesti varovaisuuden tärkeydestä: maailma on vaarallinen paikka, jossa sinisilmäisyyttä ja nuorta varomattomuutta rangaistaan usein kohtuuttomasti, tavalla, joka saattaa jättää jälkensä koko loppuelämäksi.
****
Kahden joen välissä (Yle Areena, 4 jaksoa, katsottavissa 11.12.2022 asti)
Mitä: Nuoruudessaan sulkeutuneen kristityn kultin (ja sen mukana omat vanhempansa) jättämään joutunut rikosetsivä Matthew Venn palaa kotiseudulleen miehensä kanssa. Paljastuu, että hänen tutkimallaan murhalla on yhteys kulttiin.
Arvio: Kahden joen välissä on hienojen näyttelijöiden tähdittämä ammattimaisesti tuotettu murhamysteeri. Esimerkiksi Martin Shaw loistaa särmikkäänä kulttijohtajana, mutta myös pääosanesittäjä Ben Aldridge vakuuttaa synkeän sisäänpäin kääntyneen päähenkilön roolissa. Juliet Stevenson ja Anita Dobson ovat puolestaan uskottavia hiljaa kärsivien kulttinaisten rooleissa.
Nykydekkareiden tyyliin sisätilakuvat ovat puhtoisia aina kliinisyyteen asti kuin suoraan sisustuslehtikuvausten jäljiltä, mutta North Devonin upea, oudon karu rannikkoseutu toimii osuvana näyttämönä sarjan alkuvoimaiselle tematiikalle. Kiitos kuuluu myös synkänkauniille tunnussävelmälle, joka asettaa juuri oikean tunnelman jokaiselle jaksolle. Juonen kulku välttää monen rikossarjan helmasynnin eli sekavuuden. Toisaalta sen varjopuolena ehkä on, että sarjan tapahtumia vaivaa hienoinen ennalta-arvattavuus.
Kahden joen välissä käsittelee uskonnollisen kaipuun ja johonkin kuulumisen tarpeen teemoja kypsemmin kuin useimmat uskonnollisia yhteisöjä sivuavat jännärit. Merkityksellinen yhteisö näyttää valitettavan usein merkitsevän myös tiukkoja rajoja ja ulossulkemista. Kyseessä lienee yksi monista ihmiskunnan ongelmista ilman täydellistä ratkaisua – eikä sarjakaan sellaista tarjoa, vaan jättää katsojalle (onneksi) jonkin verran tilaa tulla omiin johtopäätöksiinsä.
***
Vinkki: Myöhemmin esitelty Pray Away -dokkari toimii mielenkiintoisena temaattisena ”sisarkatsottavana” sarjan kanssa.
Tosipohjaista: dokkaria, tositelevisiota…
Circus of Books (Netflix, 1 t 26 min)
Mitä: Lämminhenkinen dokkari herttaisesta juutalaisperheestä, joka päätyy lähes neljäksikymmeneksi vuodeksi vetämään merkittävää californialaista homopornoliikettä.
Arvio: Monien vetävien dokkarien tavoin yhteiskunnallinen ja historiallinen aihe nivoutuu henkilökohtaisen tason kanssa. Circus of Booksin tapauksessa pornokaupan tarina on samalla tarina Masonin perheestä. Temaattisessa keskiössä on yksi ihmisluonteen suurista ristiriidoista: vaikka suvaitsevaisuus ulkopuolisia kohtaan saattaa tuntua ongelmattomalta, voi se läheisimpiä kohtaan olla yllättävän vaikeaa: kun Masonin perheen oma poika tulee ulos kaapista, on se konservatiiviuskovaiselle äidille yllättävän kova paikka.
Nettipornon yleistymisen myötä Circus of Booksin kivijalkaliikkeet joutuivat sulkemaan ovensa toinen toisensa jälkeen. Mitä kukin pornon maailmasta sitten ajatteleekin, on Circus of Booksin kaltaisten liikkeiden merkitys homojen alakulttuurin kehittymiselle kiistaton, ja siten aihe on sinänsä arvokas homohistoriaa dokumentoivalle elokuvalle.
***
Coming Out Colton (Netflix, 6 jaksoa)
Mitä: Taannoinen Unelmien poikamies Colton Underwood tulee ulos kaapista tuhoisan heteroparisuhdeyritelmän jälkeen. Joukko ystävällisiä homomiehiä perehdyttää hänet homoelämän saloihin – mihin avaruusvuonna 2021 sisältyy väistämättä valistusta cissukupuolisuuden syntisyydestä ja nahkavaljaiden sovittamista seksilelukaupassa.
Arvio: Tosi-TV:ssä (ja viihteellisissä dokudraamoissa) on aina ongelmana autenttisuus: Kun kyynelsilmäiset avautumiset tapahtuvat juuri sopivasti kameroiden edessä, on vaikea olla epäilemättä, etteivätkö aidot tunteet jossain välissä olisi muuttuneet silkaksi performanssiksi. Mutta jotenkin tämä nappisilmäinen, kummallisen viaton hunksi onnistui voittamaan puolelleen ainakin tämän yhden kyynisen jäärän.
Oli myös oikeastaan piristävää, että vaikka meille pedataan jatkuvasti myrskyistä vastaanottoa Coltonin ulostuloille, reagoi lähes jokainen hänen konservatiivisessa yhteisössään hänen ulostuloonsa lähestulkoon varauksettoman positiivisesti. Ehkä juuri koska sarjassa ei lopulta tapahdu mitään kovinkaan dramaattista, Coming Out Colton toimii rentouttavana viihteenä ja hellyttävän lämminhenkisenä muistutuksena siitä, kuinka pitkälle suvaitsevaisuudessa seksuaalivähemmistöjä kohtaan on tultu – USA:n konservatiivisilla sydänmaillakin.
Toivokaamme vain, että parin vuoden päästä, kun elämästään jo kertaalleen TV-viihdettä tehnyttä nuorta Coltonia kohtaa elämän seuraava suuri kriisi, emme näe häntä jälleen avautumassa meille kyynelsilmin uuden Netflix-sarjan puitteissa.
**½
Pray Away (Netflix, 1 t 41 min)
Mitä: Dokkari ryhmästä merkittäviä amerikkalaisia ex-gay-aktiiveja, jotka jättivät liikkeensä muutama vuosi sitten.
Arvio: Eheytysliikkeistä on vuosien varrella tehty yksi jos toinenkin dokkari. Se, mikä erottaa Pray Awayn edeltäjistään, on sen suoma katsaus syvemmälle liikkeen ytimeen – ja lopun tarjoama katharsis liikkeen (osittaisesta) hajoamisesta. Dokkari avaa hyvin liikkeeseen ajautuneiden henkilöhistoriallisia taustatekijöitä, sen toimijoiden sisäistä dynamiikkaa sekä niitä sisäisiä ristiriitoja, jotka viimein vapauttivat ”ex-ex-gayt” sen psykologisesta ikeestä.
Vaikka ex-gay-aatteesta innostuneet on helppo ohittaa pelkkinä uskonnollisen herätyksen hullaannuttamina hörhöinä tai suvaitsemattoman kasvatuksen henkisinä vankeina, tulisi heidän toistuvien luonnehdintojensa meidän ”tuhoisasta elämäntyylistä” ehkä myös antaa meille jotain ajateltavaa: vaikka tasapainoiset ja itsenäisesti ajattelevat homot tietävät, ettei homoseksuaalisuus ole minkäänlainen moottoritie kohti huumeiden sekakäyttöä ja seksuaalilibertinistisiä hillittömyyksiä, olisi samalla myös hyvä tiedostaa, etteivät kenties kaikki meidän alakulttuurimme piirteet ole aivan terveimmästä päästä. Aidon yhteisöllisyyden ja solidaarisuuden rakentaminen (pelkän amerikkalaistyylisen onton retoriikan sijaan) voisi varjella kaikkein haavoittuvimpia meistä haksahtamasta dramaattista jälleensyntymää kaupustelevien puoskareiden myyntipuheisiin.
Pitkänä miinuksena muuten kiinnostavalle dokkarille on nykytyyliin tyypillinen erhe asettaa suorat yhtäläisyysmerkit lhb-ihmisten ja transihmisten eheytysterapian välille. Tässä on monia ongelmia.
***
Sillä silmällä (Netflix, uusi kausi)
Mitä: Tiedät kyllä mitä.
Arvio: Muistan hämärästi erään Nyt-liikkeen artikkelin vuosituhannen vaihteen tienoilta, jossa kuvailtiin silloin vielä tuoreen Queer Eye-sarjan prososiaalista puolta, eli miten se aika stereotyyppisistä homorepresentaatioistaan huolimatta edisti suvaitsevaisuutta seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Alkuperäisen sarjan kekseliäs kaava meni jotenkuten näin: Kunkin jakson pahaa-aavistamattoman heteromiehen on käytävä läpi kiirastuli viiden feminiinisen esteetikon käsittelyssä ylettyäkseen kehityksensä seuraavalle asteelle. Palkintona toimi usein menestys vastakkaisen sukupuolen kanssa. Sarjan hyvät homo(haltija)ttaret toimivat siis – sen sijaan, että olisivat olleet uhka perinteiselle perheelle, kuten aikansa konservatiivinen sanoma pauhasi – käytännössä siltana maskuliinisen ja feminiinisen maailman välillä, ja lopulta jopa heteroseksuaalisen parisuhteen siunaajina ja mahdollistajina.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin, uuden sarjan ensimmäisenä kautena uutta prososiaalista kulmaa oli havaittavissa liikkeessä pois New Yorkin liberaalin rannikkoeliitin kotikulmilta kohti Yhdysvaltojen sisäosien punaisempaa Amerikkaa. Nähtävissä oli varovainen yritys rakentaa jälleen kipeän tarpeellisia siltoja – tällä kertaa poliittisia siltoja kiivasta vauhtia kohti uutta sisällissotaa polarisoituvassa maassa. Vaikka he saattoivat ajoittain törmätä vaikkapa Trumpia äänestäneeseen republikaaniin, sarjan viisikko onnistui hillitsemään liberaalieliittistä ylenkatsettaan juuri tarpeeksi kauan tarjotakseen hyvää henkeä rakentavia neuvoja ja valmennusta ihmiskuntaa yhdistävillä pukeutumisen, sisustamisen ja ruuan yleishyödyllisillä areenoilla.
On harmillista, että uusimmalle kaudelle tultaessa tästä herkullisesta ”kulttuurien kohtaamisen” asetelmasta on yhä vähemmän jäljellä: tuntuu että yhä suurempi osa jaksojen vieraista on suoraan yhdistettävissä johonkin rannikkojen eliittejä juuri nyt ahdistavaan yhteiskunnalliseen kysymykseen. Seurauksena on ennalta-arvattavasti yhä useammin pelkkiä äklöpinkkejä jaksuhalisessioita. Vanhaa Sillä silmällä -sarjaa parhaimmillaan on nähtävillä lähinnä jaksossa, jossa Fab Five eksyy ”karskin karjatilallisen” ja entisen erikoisjoukkojen sotilaan mannuille. Miehen tarjoamassa vastaanotossa on vaivoin peiteltyä varautuneisuutta: ”Tämä on hyvin konservatiivinen osavaltio . . .Ulkonäkönne perusteella, ette ole kovin konservatiivisia.”
Siinä on siltaa rakennettavaksi! Viisikon ansioksi luettakoon, että molemminpuolisesta kipristelystä huolimatta he selviytyvät siitä ihan kunnialla.
** (Lisää yksi tähti karskin karjatilallisen jaksolle)
Keveämmällä otteella
Halston (Netflix, 5 jaksoa)
Mitä: Viisiosainen elämänkerta amerikkalaisesta muotisuunnittelija Roy Halstonista.
Arvio: Kun isoniminen Hollywood-näyttelijä muuntautuu sensitiiviseksi homoseksuaaliksi, on se maailman elokuvakriitikoille aina ihmettelyn ja hämmästelyn paikka. Esimerkiksi I Love You Phillip Morrississa sädehtinyt Ewan McGregor on tietysti ehtinyt tehdä tästä jo oman taiteenlajinsa, ja hänen hienoviritetty karismansa kannattelee pitkälti myös tätä melko lajityypillisesti etenevää muotimogulitarinaa: eksentrisellä nerolla on riemastuttavan eksentriset maneerinsa, kova itsetunto ja persoonallisuushäiriöiset raivarinsa (tai ”taiteiljan temperamentti” jos yritetään ilmaista asia kohteliaasti).
Kuten on tärkeää muotiteollisuudesta kertovalle sarjalle, visuaalinen ilmaisu on Halstonissakin enemmän kuin kohdillaan. Ainakin se onnistui jotenkin vetämään toivottaman epämuodikkaan allekirjoittaneenkin huippusuunnittelijoiden eriskummalliseen galápagosmaailmaan (ainakin hetkellisesti, juuri ja juuri sen tarjoileman viiden jakson ajaksi).
**½
Single All the Way (Netflix, 1 t 41 min)
Mitä: Kun kroonisesti sinkku homomies eroaa kauan odotetusta miesystävästään juuri ennen suunniteltua yhteistä joulua hänen perheensä luona, päättää hän maanitella kämppiksensä ja parhaan kaverinsa tämän sijaiseksi. Yhteinen matka herättää lopulta (parin psykologisesti tarkkanäköisen serkkutytön kannustamana) haudattuja tunteita ja salaisia toiveita molemmin puolin.
Arvio: Single All the Way on hyvän mielen karamelliherkku. Pääosan esittäjät ovat isosilmäisesti ja herttaisen söpösti homoja. Makeimman sokeriherkun henkeen kuuluu myös, ettei klassisen komea kilpakosijakaan osoittaudu (vastoin romanttisten komedioiden ikiaikaisia perinteitä) ulkokultaiseksi kaappimulkuksi, vaan on oikea miesmalli suurella sydämellä.
Vaikkakin sekä elokuvan humoristisessa sanailussa että teknisessä toteutuksessa on havaittavissa eittämätöntä B-elokuville tyypillistä kompastelua, juuri oikeaan aikaan nautittuna (joulun ajan hyvän hengen vallitessa) lienee katsoja taipuvaisempi sivuuttamaan sen pelkkänä söpönä kotikutoisuutena – hieman kuten käy elokuvan lopun drag queenmaisen diivatädin (Jennifer Coolidge) ohjaaman kolhon joulunäytelmän tapauksessa.
Single All the Way on siis parhaimmillaan säästettynä seuraavien juhlapyhien otollisempiin tunnemaisemiin, mutta paremman puutteessa se toimii ihan mukiinmenevänä romanttisena komediana myös muina vuodenaikoina. Se taitaakin olla tämän listan ainoa genrensä edustaja.
** (Lisää tähti, kun joulu lähestyy)
Your Name Engraved Herein (Netflix, 1 t 54 min)
Mitä: Lukiolaispoika rakastuu onnettomasti koulukaveriinsa Taiwanissa 80-luvun loppupuolella, kun maan vuosikymmeniä jatkunutta oikeistoautoritääristä hätätilaa ollaan viimein purkamassa. Elokuva nautti kotimaassaan suurta suosiota. Siitä tuli vuoden 2020 katsotuin elokuva ja menestynein seksuaalivähemmistöistä kertova elokuva Taiwanin historiassa.
Arvio: Your Name Engraved Herein tarjoaa wong kar-waimaisesti ylellisen estetisoitua, romanttista nostalgiaa maustettuna tuoreella ja osuvalla homotwistillä. Tunnetaanhan Taiwan tänä päivänä Aasian homoystävällisimpänä maana, mikä on huimaa kehitystä ottaen huomioon tässäkin elokuvassa nähdyt vilaukset maan lähihistorian karummasta asenneilmapiiristä. Tapahtumien keskipisteenä toimivan konservatiivikristityn koulun kultakutrinen, vapautuneen oloinen nuori pappi vaikuttaa olevan ikkuna avarampaan maailmaan, mutta – elokuva viisaasti huomauttaa – ulkomaalaisillakin on omat rajoitteensa. Ne ovat ainoastaan erilaiset.
On helppoa nähdä, miksi Your Name Engraved Herein oli hitti kotimaassaan. Chang Jia-Hanin (Edward Chen) onneton ensirakkaus on universaalin tunnistettava kaikessa teini-iän putkinäköisessä kiirastulessaan, jota homoseksuaalisuuden tabu kulottaa entisestään. Toisaalta elokuvan ajankuvaa maalaileva kuvasto – kaikki teinien sotilaslaulukilpailuista ja performatiivisesta itkusta suuren johtajan muistotilaisuudessa aikansa populaarikulttuurin ikonografiaan – tuskin herättää länsimaisissa katsojissa samanlaista voimallisen katkeransuloista nostalgiaa, joka kykenisi kannattelemaan merkittävää osaa elokuvasta. Ilman historiallista tunnesidettä (tai valveutunutta uteliaisuutta kaukomaiden lähihistoriaa kohtaan) elokuvaa uhkaa välillä supistuminen pelkäksi mallipojan komeaksi ahdistuspatsasteluksi.
Your Heart Engraved Herein on parhaiten nautittuna hetkenä, jolloin haluaa lillua tunnin pari kauniin kaihoisissa tunnelmissa…Harmi että sen kieltämättä nautinnollisen lillumisenkin keskeyttää elokuvan lopun aikahyppy nykyaikaan, joka tuntuu sekä tunnemaailmaltaan latistavalta että irralliselta elokuvan esteettisen otteen ilmeisessä herpaantumisessa.
**½