Artikkelin on kirjoittanut nimimerkki Vergiliuksen arkku. Arvostelut (korkein arvosana neljä tähteä) ovat 100% tieteellisen objektiivisia. Kuinkas muuten.
Myöhemmin keväällä luvassa samanlainen katsaus lesboille ja binaisille!
Kuvamateriaalina suoratoistopalvelujen (Netflix, Yle Areena, HBO Max ja Amazon Prime) kuvakkeet.
Historiallista draamaa: tukahdutettuja tunteita, traagista rakkautta
41 Tanssijaa (Netflix, 1 t 39 min)
Mitä: Toissa vuosisadan vaihteen Meksikoon sijoittuva draama kertoo historiallisesta skandaalista, jossa poliisiratsia käräytti 41:n miehen seurueen homoillanvietosta, jossa puolet miehistä oli pukeutunut naisten vaatteisiin. Elokuva keskittyy poliitikko Ignacio de la Torre y Mierin (Alfonso Herrera) – jonka historian harrastajat spekuloivat olleen 42. tanssija – ja hänen fiktiivisen rakastajansa Evaristo Rivasin (Emiliano Zurita) traagiseen suhteeseen.
Arvio: 41 tanssijaa on tyylipuhdas tarina homoseksuaalisesta rakkaudesta ennen seksuaalista vallankumousta: suvaitsemattomuudesta, salaisen maailman ahtaudesta ja kielletyn rakkauden jännittävästä vaarasta. Luvassa on silmiä hivelevää epookkia: kireitä korsetteja (eikä ainoastaan naisilla), tyhjänkalseita kartanoita ja kynttilänvalaisemia salamyhkäisiä illallisia. Elokuva on listan komeinta katsottavaa.
41 tanssijan juoni etenee enimmäkseen ennalta-arvattavasti, mutta ylellinen toteutus pelastaa paljon. Raflaavin ainesosa on Alfonson ja hänen vaimonsa (Mabel Cadena) poliittisin perustein muodostettu avioliitto. Siitä kehittyy elokuvan aikana rakkaudeton sukupuolten välisen valtataistelun tanner, joka paljastaa molemmista osapuolista myös todellista rumuutta.
**** (Vähennä puoli tähteä, mikäli täydellisesti hoidetut viikset eivät ole juuri sinun juttusi.)
Jonkun on kuoltava (Netflix, 3 jaksoa)
Mitä: Tukahdutettua intohimoa ja kiellettyä rakkautta Francon ajan Espanjassa
Arvio: Luvassa on asetelmallista draamaa: Meksikosta palannut hyvän talon poika tuo mukanaan ystävänsä, epäonnisesti rakastamansa balettitanssijan. Hänen äitinsä, ahdistunut ja ahdistettu kotirouva ihastuu tanssijapoikaseen. Francon hallinnossa toimiva isukki syöttää homoille torakoita. Hyvän talon pojan teini-iän hoito sublimoi himonsa homovihaan ja purukalustonsa kiristelyyn. Hänen siskonsa, blondi seurapiiriprinsessa elää tosielämän Mean Girlsia ja hyvän talon pojan kiilusilmäinen fasisti-isoäiti (suorastaan demoninen Carmen Maura) rakastaa ampumista kuollakseen.
Jonkun on kuoltava on yritys yhdistää tendenssidraaman yliampuvuus taide-elokuvan kohtalokkaaseen vähäeleisyyteen. Yhdistelmä on ihan katsottava, vaikka olisikin hyötynyt terävöittämisestä jompaankumpaan suuntaan. Vertaus on ehkä epäreilu, mutta sarjaa katsoessa ei voi olla ajattelematta, että Almodóvar olisi saanut puristettua näistä antimista jotain huomattavasti mehukkaampaa…
No mutta, ainakin tekninen toteutus on kohdillaan.
**
Kuninkaallinen salaisuus (Yle Areena, 4 jaksoa, katsottavissa 22.12.2022 asti)
Mitä: Viime vuosisadan puolivälin tienoille sijoittuva SVT:n tuore draamasarja, joka perustuu löyhästi todelliseen hoviskandaaliin. Sarja kertoo ravintoloitsija Kurt Haijbystä (sarjassa Sverrir Gudnason), joka haastettiin oikeuteen Ruotsin kuningas Kustaa V:n (Staffan Göthe) väitetystä kiristämisestä, heidän rakkaussuhteensa paljastamiseen liittyen.
Arvio: Kuninkaallinen salaisuus on klassinen tarina kruunupäähän sekaantumisen vaaroista. Uudella vuosituhannella kuninkaallinen salarakas (homoseksuaalinenkin sellainen) on ehkä lähinnä kissanminttua keltaiselle lehdistölle, mutta viime vuosisadalla kyseessä saattoi vielä olla kuolemanvakava asia. Kun Haijby sarjan aikana ajautuu Ruotsin hovin pahan silmän alaiseksi, hän joutuukin sellaisen mielivaltaisen julmuuksien koneiston jauhamaksi, että koko hommassa on kafkamaisen absurdin tragikomedian aineksia. Mieltä ylentävää onnellista loppua on turha odottaa.
Mikäli katsoja on synkemmän sisällön tunnelmissa, tarjoaa sarja myös asiantuntevasti rakennetun historiallisen draaman silmäniloja ja pienen pienoisen kurkistuksen aikansa ruotsalaiseen homokulttuuriin. Raikkainta Kuninkaallisessa salaisuudessa on ehkä sen rakastavaisten epätyypillinen profiili: näemme elokuvien maailmassa harvemmin lemmekkäissä homosuhteissa vetreitä vanhuksia tai hyvin tavallisen näköisiä keski-ikäisiä miehiä. Kun parivaljakko alussa tapaa, vaikuttaa Haijbyn viehätysvoimana olevan (stereotyyppisten maskuliinisten sulojen sijaan) lähinnä tietynlainen viaton välittömyys.
Sopinee sarjan synkkään laatuun, että sekään ei ole aivan sitä miltä näyttää.
***
Vinkki: Toimii mielenkiintoisena temaattisena ”sisarkatsottavana” myöhemmin esitellyn Young Royals -sarjan kanssa.
Operation Hyacinth (Netflix, 1 t 52 min)
Mitä: Elokuvan tapahtumat kietoutuvat historiallisen, kommunistisen Puolan loppu vuosien poliisin massaoperaation ympärille, jossa pyrittiin maan kaikkien homoseksuaalien rekisteröimiseen. Klassiseen dekkarityyliin kaunispoikarikospoliisi (Tomas Zietek) uppoutuu – sekä urakehitykselleen että (heteroseksuaaliselle) rakkauselämälleen epäedullisesti – liian syvälle tutkimaansa homomiehen murhaan ja kiintyy kohtalokkaasti yhteyshenkilöönsä Varsovan homojen alamaailmassa.
Arvio: Lajityypillisen historiallisen elokuvan tavoin poliittinen sekoittuu henkilökohtaiseen, ja aikakauden epäoikeudenmukaisuudet johtavat tragediaan. Etäiseksi jäävän päähenkilön ja kaavamaisen juonen vaivaaman elokuvan pelastaa keskinkertaisuudelta useimmille katsojille tuore miljöö: kelmeän keltavihreä neukkiajan Puola rapistuvine julkisivuineen ja karun koruttomine asujaimistoineen on puhutteleva näyttämö synkkämieliselle noir-trillerille.
**½ (Kenties vielä puolikas tähti rohkeudesta ottaen huomioon nyky-Puolan poliittisen ilmapiirin.)
Uncle Frank (Amazon Prime, 1 t 35 min)
Mitä: Näköalattomassa syvässä etelässä kasvanut nuori nainen (sielukas Sophia Lillis) matkaa yhteisen sukulaisen hautajaisiin setänsä kanssa, joka kerran avarsi hänen maailmaansa. Matka kotiseudulla pakottaa miehen kohtaamaan menneisyytensä haamut.
Arvio: Paul Bettanyn seksikkään jäyhässä mutta samalla maailmallisessa setä Frank Bledsoessa olisi kaikessa epämuodikkaassa stoalaisuudessaan ollut ainesta paljon kiinnostavampaankin kasvutarinaan, kenties Petri Tammisen Enon opetukset -romaanin hengessä. Sen sijaan Uncle Frank tarjoaa melko tutun ja turvallisen tarinan Yhdysvaltojen etelän suvaitsemattomuudesta ja seksuaalisen repression pahuudesta. Elokuvan pelastavat kuitenkin pääosien esittäjien erinomaiset roolisuoritukset, nuoren naisen herkkä, puolisivullinen näkökulma, 70-luvun kiehtova ajankuva ja etelän kouriintuntuva, painostava helle. joka tuo sen tukalan tunnemaiseman iholle.
***
TV-sarjojen eriasteinen woke
Hollywood (Netflix, 7 jaksoa)
Mitä: Joukko nuoria aikuisia (enimmäkseen erinäisistä intersektionaalisista vähemmistöistä) yrittää läpimurtoa 50-luvun Hollywoodissa
Arvio: Hollywood on fantasia ja vaihtoehtohistoria yhtäkkisesti progressiivisille raiteille kääntyneestä 50-luvun Hollywoodista. Ja kuten on usein toisten ihmisten fantasioiden laita, voi senkin katselu tuottaa ajoittaista myötähäpeää. Fantasioille ominaisesti kakku halutaan samalla syödä sekä pitää: näyttelijänurasta haaveilevien nuorten miesten eriasteinen prostituutio ja kyykyttäminen erinäisten agenttien ja filmimogulien toimistoissa ja dekadenteissa yksityisbileissä kyllä nimellisesti tuomitaan, vaikka kamera samalla ottaa kaiken irti tarjolla olevista liha-apajista.
Sarjan moraalinen omituisuus saavuttaa huippunsa, kun sen nuoret miespäähenkilöt kokoontuvat huoltoasemalla paritusta harjoittavan Ernest ”Ernie” Westin (Dylan McDermott) asiantunteviin hoteisiin rahoittaakseen peruutuksen uhan alla olevan elokuvansa. Kohtauksessa on hellyttävää ja viatonta hyvänmielen veijarihenkeä, aivan kuin Buffy vampyyrintappaja konsanaan olisi saanut kamunsa kokoon viime hetkellä kauden loppupahiksen rökittämiseksi.
Itsensä myyminenhän on yhtä hupia ja huvia – kunhan myyjä on miespuolinen ja ostajat traagisia kaappihomoja tai sanavalmiita ja vanhempia ”vahvoja naisia”.
** (Lisää tähti, jos olet glamoröösin epookki- ja pyykkilautasilmänruuan tarpeessa, olet valmis jättämään aivot narikkaan, eikä progressiivisesti sakeutuva intersektionaalinen siirappi laukaise kakkostyypin diabetesta.)
Special (Netflix, uusi kausi)
Mitä: Ryan Hayes (Ryan O’Connell), nuori homomies, jolla on lievä CP-vamma, hänen äitinsä sekä pyylevä intialaistaustainen naispuolinen ystävänsä Kim Laghari (Punam Patel) tavoittelevat itsenäisyyttä ja etsivät rakkautta sateenkaarevan liberaalissa Los Angelesissa. Sarja perustuu osin O’Connellin omiin kokemuksiin.
Arvio: Karkkivärinen ja hattaranmakea Special tarjoilee intersektionaalista sensibiliteettiä hyvälaatuisimmillaan ja tervehenkisimmillään. Kahteen vähemmistöön kuuluva Ryan Hayes on eittämättä tuore homohahmo ja varmasti rohkaiseva esikuva monelle, joka tuntee median tarjoamat samaistumiskohteet kapeiksi.
Kenties juuri sarjan pinkkisöpön hyväntahtoisuuden ja moitteettoman progressiivisen hengen ansiosta sen tekijöillä on ollut varaa ujuttaa sekaan myös annos ei-niin-kaunista realismia: Ajallemme tyypillisesti Ryan ja hänen ystävänsä työskentelevät palkattomina harjoittelijoina Eggwoke-nimisellä roskasivustolla, jonka koomisen narsistiselle pomolle (Maria Mindelle) he ovat monivähemmistöisine identiteetteineen pelkkiä lypsylehmiä muodikkaan tiedostavan kokemussisällön tuottamiseksi, keino pistää rahoiksi pelittämällä uuden ajan moraalijärjestelmää.
Silloin kun sarja ei tarjoa (hyvin varovaista) woketuksen kritiikkiä, luvassa on muumimaisen lempeitä elämän kolhuja ja opetuksia.
***
Young Royals (Netflix, 6 jaksoa)
Mitä: Aloitettuaan opiskelunsa uudessa eliittikoulussa Ruotsin kuningasperheen nuorin poika ihastuu samaa sukupuolta olevaan, maahanmuuttajataustaiseen tavikseen.
Arvio: Young Royals tuo mieleen aikaisemman ruotsalaisen homodraaman, oman teini-ikäni Fucking Åmalin: Netflixin sarja on toki muovisempi kuin Lukas Moodyssonin muinainen, kotivideonkarhea kasvukertomus, mutta amerikkalaisten teinidraamojen nukkemaisiin tähtiin verrattuna sen nuorisossa on samanlaista uskottavuutta tuovaa epätäydellisyyttä: joillakin saattaa olla juro ryhti, muutama liikakilo, aknen arpeuttama iho…Aivan kuten oikeillakin nuorilla.
Ehkä sarjan kuninkaallisesta kytköksestä johtuen se on myös astetta vanhanaikaisempi progressiivisessa tiedostavuudessaan – mikä oli miellyttävä yllätys. Siitä huolimatta se ei voi olla kompastumatta tiedostavan hahmokirjoittamisen yllättävään akilleenkantapäähän: Siinä missä sen lukuisat vähemmistörepresentaatiot ovat kaikessa hyväntahtoisessa varovaisuudessaan vain juuri ja juuri tarpeeksi kiinnostavia, sallitaan sen keskeisen valkoisen ”cisheteromiehen” edustaa myös ihmiskunnan vähemmän ihailtavia puolia. Ja juuri siksi hiljattaista köyhtymistään keinolla millä hyvänsä salaileva koulun kunkku ja vanhan rahan vesa Årnäsin August (Malte Gårdinger) on sarjan inhimillisin ja moniulotteisin hahmo…ja lopulta sympaattisin.
Toivokaamme sarjan tulevilta kausilta lisää samanlaisia harmaan sävyjä – myös sen vähemmistöedustajille.
**½
Osa 2 tulossa pian!