Kuka pelkää Päiviä?

Mielipide: LHB-väen olisi hyvä käyttää historiallisen vahvaa asemaansa löytääkseen tien yhteiseloon vanhoilliskristillisten kanssa.

Elettiin uuden vuosituhannen vaihdetta. Suomi oli liittynyt euroon. Syyskuun 11. häämötti vielä edessäpäin. IT-kupla kasvoi kasvamistaan… Ja TV:ssä väiteltiin homoista.

Muistan elävästi erään illan: Minä, täysi-ikäisyyttä nopeasti lähestyvä nuori mies makoilen olohuoneen lattialla parhaassa välinpitämättömän teinin roolisuorituksessani, seuraan mukamas sivusilmällä kuvaputkitelevision puhuvia päitä. Valtakunnan mahtavat ja viisaat olivat jälleen kerran kerääntyneet Ylen suureen keskusteluohjelmaan, tällä kertaa vaihtelemaan mielipiteitään ja arvioitaan meistä.

Mikä meissä homoseksuaaleissa oli vikana? Vai oliko meissä jotain vikaa? Olimmeko peräti uhka? Annoimmeko huonoja vaikutteita nuorille ja muille viattomille ja vaikutuksille alttiille? Mitä oikeuksia meille sieti antaa ja mitä ei? Järjen tasolla ymmärrän nyt, että merkittävä lakimuutos edellytti julkista keskustelua, mutta tunnetasolla se tuntui piinaavalta julkiselta massaoikeudenkäynniltä, jossa meillä oli hyvin vähän sananvaltaa. Mikä olisikaan meidän lopullinen tuomiomme?

Huolellisen apaattisen ulkoasuni alla olin jännittynyt kiireestä kantapäähän, valmiina vastaanottamaan ja prosessoimaan – en ainoastaan mahtavien ja viisaiden tuomiot ja argumentit, vaan myös ne mahdolliset vanhempieni tai sisarusteni huomiot tai kannanotot, joita he saattaisivat ylimalkaisesti heittää. Olisivatko ne vähätteleviä vai tukevia, pilkkaavia tai mukailevia? Mitä väittelyt paljastaisivat siitä, missä asemassa minä todellisuudessa olin suhteessa omiin läheisimpiini?

Kokemani suuri vastustaja ja arkkiviholliseni siinä suuressa oikeudenkäynnissä oli tietysti Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen. Olen varma, että monilla ikäisilläni ja vanhemmilla homoilla, lesboilla ja biseksuaaleilla on sama kokemus. Ei Päivin muotokuva turhaan komeillut aikoinaan ravintola DTM:ssä, terapeuttisen siedätyshoidon hengessä.

Päivi tuntui olevan pahanilman lintu, joka aina liihotti sinne, missä asiastamme keskusteltiin. Ehkä raivostuttavinta hänessä oli hänen varsinaisten mielipiteittensä sijaan se, miten hän kieltäytyi itsepintaisesti astumasta häneltä odotettuun pahiksen, eli nykykielellä ”vihaajan”, rooliin. Päivi pidättäytyi jokaisen peräkammarin homovihaajan ilkeämielisyydestä ja alatyylisistä sutkautuksista. Hän vain silmät suurina ja ääni värjyen kuin puhtaasta äidillisestä huolesta toisteli muuttumatonta uskonnollista kantaansa kuin se olisi ajopuu keskellä aavaa valtamerta, johon me poloiset olimme kaikki vaarassa hukuttautua.

Silloin Päivi ainoastaan ärsytti tai vihastutti, mutta nykyisellä aggressiivisen kuuliaisuuden hallitsemalla aikakaudella osa minusta voi vastentahtoisesti myös kunnioittaa Päivin vankkumatonta pitäytymistä siinä, mihin hän uskoo. Saatan myös takautuvasti antaa arvoa sille verrattain lempeälle muodolle, jonka hän osasi antaa konservatiivikristittyjen hyvin negatiiviselle sanomalle. Jokuhan hänen kantaansa olisi kuitenkin edustanut niissä vuosikymmenten takaisissa väittelyissä. Joku, joka olisi hyvin voinut esittää sen vielä paljon Päiviä ikävämmin.

Retro-Päivi eräästä Ylen varhaisesta ”homoliittoväittelystä”.

Nyt 20 vuotta myöhemmin näyttää selvältä, että Päivi on hävinnyt – ja hävinnyt niin totaalisesti, että sitä olisi aikoinaan ollut vaikea edes kuvitella. Kyse ei ole vain siitä, että olemme saavuttaneet tasa-arvon lain edessä. Välillä näyttää siltä, että valtavirtayhteiskunnan asenteet ovat jopa suorastaan kääntyneet päälaelleen.  

Jos menneinä vuosikymmeninä iltapäivälehdistö saattoi kirjoittaa inholla mässäileviä paljastuksia Helsingin ”homopesistä”, joissa miehet salaa tapasivat toisiaan, tai vielä 90-luvun alussa homouttaan peittelemättömästä meteorologista saatettiin leipoa pienoinen skandaali, nykyään TV:n suosittujen tietovisojen isännät toivottavat koko kansalle hyvää Pride-viikkoa. Yle kirjoittaa artikkeleita suurelle yleisölle homojen seuranhakukulttuurin suostumusongelmista ja Pride-liput liehuvat Suomen keskisuurissakin kaupungeissa. Viesti tuulipukukansalle on selvä: homoja ei tarvitse ainoastaan suvaita ”elä ja anna elää” -hengessä, vaan kunnon kansalaisuuteen kuuluu myös jonkinasteinen osallistuminen homo- eli pridekulttuurin juhlistamiseen. Kukaan ei voi elää siitä täysin irrallaan.

Harva asia kuvaa paremmin parin viime vuosikymmenen huimaa asennemuutosta kuin Tom of Finlandin metamorfoosi marginaalisesta pornograafikosta suoranaiseksi kulttuuri-instituutioksi, oikeaksi ”koko kansan Tompaksi”. Muutoksen hupaisan äkkinäisyyden kiteytti hyvin ruotsinsuomalainen kirjailija Mark Levengood, joka kertoi eräänä kertana Helsinkiin palattuaan huomanneensa, että ”Yhtäkkiä Tom of Finland on uusi Muumit.”

Vuonna 2021 tarkasteltuna viime vuosikymmenten kehitys ei näytä ainoastaan voitolta homoseksuaalien oikeuksien puolesta, vaan kokonaisvaltaiselta Räsäsen edustaman vanhoilliskristillisen näkökannan murskatappiolta. 

Kun ottaa huomioon näkemämme ennennäkemättömän muutoksen, on erityisen vaikea ymmärtää miksi juuri nyt, Herran vuonna 2021, hänen murskatappionsa jälkeen, Räsästä hänen muuttumattomine uskonnollisine kantoineen – joita vasta muutama vuosi sitten pidettiin tarpeeksi kunnioitettavina tullakseen sisällytetyksi julkiseen keskusteluun – pidetään yhtäkkiä niin vaarallisena. Niin vaarallisena, että viranomaiset ovat katsoneet tarpeelliseksi viedä häntä niistä oikeuteen asti. Yleensä näin dramaattisia muutoksia sallitussa mielipidekäytävässä nähdään ainoastaan suuren luokan sotilaallisten tappioiden jälkimainingeissa.

Tänä samana vuonna, muutama viikko sitten, saimme todistaa myös ns. pantterikohua. Kuten Iltalehti tapahtunutta kuvaili: ”Päivi Räsäsen mukanaolo Masked Singer Suomi -ohjelmassa kummastuttaa katsojia.” Tässäkin näemme jälleen yhden merkin suuresta kulttuurisesta muutoksestamme: Suomen neljänneksi luetuimman sanomalehden toimittaja koki uskottavaksi väittää, että ohjelmaa seuraavan laajan yleisön reaktiota pitkäaikaisen kansanedustajan esiintymiseen suositussa viihdeohjelmassa luonnehti etupäässä vain ”kummastus”. Ilmeisesti Päivin ja hänen puolueensa tukijat – sekä konservatiivisemmat Kokoomuksen, Keskustan ja Persujen kannattajat – eivät katso TV:n lauluohjelmia.

Lienee selvää, että tunteeni Päivi Räsästä ja hänen edustamaansa hyvin vanhoillista kristinuskon suuntausta kohtaan eivät ole järin lämpimät. Pelkällä pinnallisella tunnetasolla ajatus hänen hiljentämisestään ei siis herätä minussa suurta vastustusta. Voin osittain samaistua Masked Singer -ohjelman tuomaristossa istuneen Cristoffer Strandbergin luonnehdintaan Räsäsestä henkilönä, joka ”vuosikymmeniä on sotinut minunlaisten ihmisten oikeuksia vastaan”. Miksi siis ajatus Päivi Räsäsen suun tukkimisesta sekä hänen asettamisestaan TV:n hömppäohjelmien mustalle listalle herättää minussa kalvavaa epäilystä?

Päällimmäiseksi nousee kysymys nimeltä kohtuus.

Kun ottaa huomioon edellä kuvaamani massiivisen kulttuurin murroksen, näyttänee monenkin ulkopuolisen silmissä Räsäsen ajaminen yhä ahtaammalle siltä kuin selvä voittaja löisi jo maahan luhistunutta vastustajaansa. Monen silmissä näyttää siltä kuin Päivin kiistaton murskatappio ei riittäisi meille, vaan me haluamme myös kieltää hänen mielipiteensä ilmaisun sekä sulkea hänet pois niiltä julkisilta areenoilta, joissa poliitikot ovat perinteisesti monipuolistaneet julkista kuvaansa kokonaisiksi ihmisiksi.

Aikana, jolloin saamme jatkuvasti kuulla dehumanisoimisen ja toiseuttamisen pahuudesta, Päivin ja hänen kaltaistensa kohtelu näyttää aika lailla dehumanisoinnilta ja toiseuttamiselta: heidän, jotka on kerran julistettu ”vihaajiksi”, ei suotaisi enää olevan mitään muuta.

Mitä tulee sananvapautta koskevaan lainsäädäntöön ja sen tulkintaan, olen toimittaja Ivan Puopolon linjoilla.

Vaikka se hämmästyttävän nopea positiivinen muutos, joka on tapahtunut valtavirtayhteiskunnan suhtautumisessa meitä kohtaan, on juhlinnan arvoinen asia, sen nopeuden tulisi toimia meille myös varoituksena. Eräät äärioikeistolaiset ajattelijat ovatkin käyttäneet LHBT-liikkeen voittokulkua (itselleen) positiivisena esimerkkinä dramaattisen ja nopean asennemuutoksen mahdollisuudesta: kaiken järjen mukaan nopeasti tapahtunut sosiaalinen edistys voi myös purkautua aivan yhtä nopeasti ja kääntyä vastakkaiseen suuntaan.

Pienellä vähemmistöllä ei ole varaa menettää valtavirtayhteiskunnan myötätuntoa pistämällä pystyyn mielipidevainoja. Vielä pahempaa on, jos menetämme valtavirtayhteiskunnan myötätunnon siten, että meidän asiamme ajajiksi itse itsensä asettaneet normiheterot pistävät pystyyn mielipidevainoja meidän puolestamme kuvitellessaan olevansa ”historian oikealla puolella”. Me seksuaalivähemmistöt kun olemme kuitenkin lopulta ne, jotka joutuvat kärsimään meidän nimissämme tehdyistä ylilyönneistä.

Mielestäni LHB-väen olisi viisainta hyödyntää historiallisen vahvaa asemaansa tämän maailman Räsästen lopullisen nitistämisen sijaan jonkinlaisen rauhan solmimiseen vanhoilliskristillisen kansanosan kanssa. Meidän tulisi näyttää, että kestävä rauhanomainen yhteiselo samassa maassa on hyvinkin mahdollista ilman, että kummankaan osapuolen täytyy vetäytyä kaappiin ja vaieta iäksi mielipiteistään. On totta, että sellaista rauhaa tulisi tuskin koskaan luonnehtimaan mikään sen lämpöisempi tunne kuin kolean pintapuolinen kohteliaisuus, mutta pidättäytyminen ylilyönneistä tänään voi lopulta suojella meitä pahimmalta, kun historian suuri heilurinliike alkaa kallistua toiseen suuntaan ja toinen osapuoli herää mahdollisuuteen vaatia ”silmän silmästä”.

Kirjoittanut nimimerkki Vergiliuksen arkku

4 vastausta artikkeliin “Kuka pelkää Päiviä?

  1. On tietty fiksu havainto olla lyömättä lyötyä ja että myös konservatiivikristityillä on ihmisarvo ja sananvapaus. Näin pitkälle vihan lietsominen on mennyt tässä yhteiskunnassa, että tällainenkin itsestäänselvyys on sanottava ääneen erikseen.

    Päivi Räsäsessä ei todella ole mitään pelättävää nyt, eikä olisi koskaan ollutkaan. Itse en kykene tukemaan sen sijaan Strandbergin mielipidettä mitenkään, koska Räsänen ei todellakaan ole sotinut koskaan ketään vastaan. Väitteen esittäjä on joko kova riidanlietsoja tai täynnä vilkasta ja värikästä mielikuvitusta. Hänen suvaitsemattomuuttaan kuvaa se, että hän on valmis julistamaan ketään tv:n viihdeohjelman ulkopuolella. Minulle hän kuitenkin onnistui sen tekemään eli Masked Singeriä en ole katsonut sen jälkeen. Ei tupata, kun ei tykätä.

    Tilanne on absurdi ja uskomaton niin omassa sisäisessä maailmassani kuin yhteiskunnassakin. Pitkälle on tultu niistä 90-luvun ajoista, jolloin iloisena ja vapautuneena nautin gay-ystävien seurasta ja tutuiksi tulivat kaikki Helsingin homokulttuurin silloiset merkkipaikat Vanhan Kellarista Gambriniin ja DTM:ään. Itse olin siis valmis murtamaan gay-ihmisten ympäriltä viimeisetkin ennakkoluulot, joita silloin ehkä vielä jäljellä oli. Nyt sen sijaan saan ainakin median mukaan olla hukkumaisillani gay-yhteisön vyöryttämään vihaan ja ennakkoluuloihin kristittyjä kohtaan.

    Silloin en olisi uskonut, että kun itse lähennyn kristinuskoa ja ymmärrän asioita siitä näkökulmasta, niin saankin ystäviksi mieltämiltäni gay-ihmisiltä kuvaannollisesti lokaa silmilleni. Ei näin ole missään tapauksessa tapahtunut konkreettisesti, tuntemiltani ihmisiltä, vaan puhun mediassa näkyvästä tilanteesta. Jotain on ratkaisevasti mielestäni mennyt viestinnässä ja molemmin puolisessa ymmärryksessä pieleen ja päälaelleen, että näin tapahtuu edes ruudussa tai minkään median sivuilla. Mitä asian korjaamiseksi voi tehdä? Vaikea sanoa, tuskin minäkään pystyn muuta tekemään kuin yrittää rauhoittaa tilannetta Vergiliuksen arkun ehdottamaan tyyliin.

    Vihaa en ole ikinä tuntenut homoyhteisöä kohtaan – se tuntuu jo ajatuksena aivan järjettömälle – enkä kyllä ole nähnyt vihaa missään Räsäsen kirjoituksissa tai puheissakaan. Toivon, että sellaista ei tarvitsisi kokea enää konservatiivi kristittyjäkään kohtaan. Haluankin korostaa, että jos joku vihaa tuntee, niin voisitko ystävällisesti selvittää, onko siihen todellista aihetta vai ei. Se, että Paavali pitää homoutta syntinä ja sanoo sen Raamatussa, sille minä en mitään voi, turha sen takia on vihaa niskaani kaataa. Ei Paavalikaan käskenyt ketään vihata, vaikka synnistä eroon kehottikin ja se kehotus kyllä koskee aivan tasapuolisesti meitä kaikkia, koska aihetta löytyy jokaisen kohdalla.

    Parhaana pidän Vergiliuksen mainintaa: ”tulisi näyttää, että kestävä rauhanomainen yhteiselo samassa maassa on hyvinkin mahdollista ilman, että kummankaan osapuolen täytyy vetäytyä kaappiin ja vaieta iäksi mielipiteistään.” Ehdottomasti! Siitä iloitsen myös, että ”kylmää koleutta” ei gay-ystävyyssuhteissani ole ollut olemassa ja toivottavasti ei koskaan tulekaan – ei näillä näkymin. Koleutta en toivo kenenkään ihmissuhteisiin, aina siltä ei silti voi välttyä itsestä riippumattomista syistä. Joka yksilö vastaa omalla kohdallaan siitä, millaista ilmapiiriä ja asenteita levittää ympärilleen. Toisten hyväksyminen ihmisinä on hyvä lähtökohta täysin riippumatta siitä, millaiset arvot heillä on tai vaikuttaako niitä olevan ollenkaan.

    Hyvää syksyn jatkoa kaikille!

  2. En pelkää Päivi Räsästä, enkä vihaa häntä. Hänellä ei ole sellaista valtaa minuun. Muistan kuitenkin ajan, jolloin pelkkä Räsäsen näkeminen TV-ruudulla sai minut epätoivon valtaan. Oli 90-luku, olin nuori ja syvällä kaapissa, ja homoja alettiin retostella valtakunnan mediassa niin kuin moraalista ongelmaa, johon on löydettävä ratkaisu. Varsin usein yhtenä vaikutusvaltaisena hahmona näissä heterojen aivoriihissä oli Päivi Räsänen.

    Muistan television surullisenkuuluisan ”homoillan”, jossa Räsänen kävi kertomassa, että homoseksuaalisuus on yhdenlaista rikkinäisyyttä ihmisessä. Kun lesbonainen yritti protestoida väliin, että tuo on röyhkeää ja alentavaa sorkkimista, Räsänen vaikutti huvittuneelta. Päivi Räsäsestä muodostui 90-luvulla symboli uskonnollisen homofobian tyylille, joka ei perustu niinkään helvetin tulimerellä uhkailuun kuin siihen, että yksilön itsekunnioitus murennetaan alentamalla hänet ymmärrystä ja apua kaipaavan asemaan.

    Siitä huolimatta Räsästä vastaan nostettu rikossyyte herätti minussa vain ärtymystä. Kuka voi olla niin alkeellinen, että kuvittelee homojen hyötyvän siitä jotain? Minun nähdäkseni sillä saavutetaan vain Räsäsen muuttuminen sankariksi paljon suuremmalle ihmisjoukolle kuin mihin hän on toistaiseksi yltänyt, eli kyseessä on kaikin puolin typerä ja omaa tarkoitustaan vastaan kääntyvä jupakka.

    Peace Christianity vainusi tässä blogissa ilmeisesti tilaisuuden päästä luennoimaan homoille siitä, miten meidän tulee suhtautua Päivi Räsäseen ja muihin uskovaisiin, jotka ajavat homoseksuaalisuuden uudelleenpatologisoimista. Näyttikö siltä, ettei kukaan homo kehtaa sanoa mitään vastaan nyt, kun vastaan sanominen homona on leimattu vihapuheeksi? Koska kyllä me sanomme.

    Minulla on vuosikymmenien kokemus siitä vuoroin toruskelevasta, vuoroin päätä taputtelevasta retoriikasta, jolla uskovaiset kuvittelevat voivansa hallita homoja, eikä se tuota minussa lainkaan odotettua vaikutusta. Kristillisellä tunnemanipulaatiolla ja käänteisuhriutumisella ei ole minuun mitään tehoa. Jauhot eivät mene suuhun, eikä luu kurkkuun, vaan päinvastoin, tulen aina sanomaan kiertelemättä, mitä ajattelen Räsäsen edustamasta eheytysteologiasta ja uskonnollisista homoasenteista ylipäätään.

    1. Oho! Olipa yllättävä hyökkäys ja niin väärään osunut kuin olla voi. Aivan kohtuutonta minua kohtaan, jopa niin kaukaa haettu, että ensin mietin, viitsinkö vastata ollenkaan.

      Vai oikein ”.. vainusi tilaisuuden päästä luennoimaan.” Jos tuntisit minut hyvin, häpeäisit kirjoitustasi. Tai ehkä et, mistä minä tiedän, millainen kiukuttelija sinä lähipiirissäsi olet. Kaikki aina toisten syytä ja johonkin kiukku on päästävä purkamaan, vaikka tuohon uskovaisuutta kuvaavaan nimimerkkiin, joka yrittää viestittää hyvää oloa sateenkaariyhteisöllekin kirjoituksellaan.

      Kuka ja missä on leimanut ”vastaan sanomisen homona” vihapuheeksi? Vai kuvitteletko, että minä kristittynä alan nöyristelemään edessäsi, kun syytät minuakin sellaisista asioista, joihin en ole syyllinen. Vaikka olihan se rauhanrakentajan rooli aivan liikaa tuollaielle vihaan sairastuneelle, joka purkaa kaunansa Räsästä kohtaan joka ainoaan kristittyyn elämänsä loppuun asti. Onnea vain kaunaiselle tulevaisuudellesi, mutta muista tämä: Itse olet kaunassa muhimisen valinnut. Nauti siitä!

      Vihassasi tulkitset väärin toisia ihmisiä, yksi suurin vitsi on kuvitella, että haluaisin jotenkin ”hallita” homoja. 😀
      En halua, mutta sinäkn olet täysin kyvytön hallitsemaan minua mitenkään, vähiten tuolla surkealla vihallasi.
      Muhi rauhassa liemissäsi, minä en tarvitse sinun kaltaisen riidan rakentajan ja sen ylläpitäjän lupaa omille mielipiteilleni tai elämäni oikeutukselle.

      Kyllä yhdellä jos toisellakin olisi oikeutta laittomuuksien kohteena olleena elää millaisen raivon vallassa tahansa, mutta viisaana ihmisenä valitsen erilaisen tyylin. Onnea sinulle valitsemallasi tiellä! Vihassa elävänä tulet sitä todella tarvitsemaan.

      1. ”Kuka ja missä on leimanut ’vastaan sanomisen homona’ vihapuheeksi?”

        Et siis ole leimannut Räsäsen kanssa eri mieltä olevia homoja vihaajiksi, mutta jotenkin tuo ”vihaan sairastuneen” diagnoosi, ja hyperbolinen uhriutuminen siitä, vain putkahtaa retoriikkaasi. Tavallaan vahvistat sen, mitä sanon kristillisten piirien tunnemanipulaatiosta. Kuten jo sanoin, en jaksa vihata Räsästä, enkä jaksa vihata sinuakaan. Niin voimakkaille tunteille on parempiakin kohteita.

        Minua ei kiinnosta, missä mielentilassa Räsänen yrittää vaikuttaa homoasenteisiin tässä yhteiskunnassa, tai missä mielentilassa sinä yrität puolustaa häntä. Minua kiinnostaa pelkästään tämän kaiken vaikutus homoseksuaalisten ihmisten elämään nyt ja tulevaisuudessa. Yleisemmin se, miten arvot ja asenteet kehittyvät yhteiskunnassa homoseksuaalisten ihmisten kannalta. Jos yhtäkkiä aletaan rakentaa sellaista asenneilmapiiriä, että Räsäsen ajatukset ”rikkinäisyydestä” jne. ovat osa tärkeää keskustelua, ja niitä kritisoivat homot vain katkeria rienaajia, niin kyllähän se kiinnostaa.

Vastaa käyttäjälle Olavi Peruuta vastaus

%d bloggaajaa tykkää tästä: