Homouden imago ajassa

Pohjoismaiden suurimman homomedia QX:n Suomen jaostolla pitkäkestoisesti työskennelleen Sami Montellin voi liioittelematta sanoa viettäneen yli vuosikymmenen maamme homoyhteisön ytimessä. QX:n vuosiensa aikana Montell tunnettiin mm. suuren profiilin viihdetapahtuma QX-Gaalan tuottajana Suomessa. QX.fi:n blogiin hän kirjoitti esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen historiaa monialaisesti avaavia artikkeleita sekä LGBT-aktivismin ja Priden nykytilaa kriittisesti tarkastelevia kannanottoja.

Tässä, keskustelutapahtumassamme Tasa-arvotyö ja LHB aktivismi ennen ja nyt (Helsinki, 11.10.2025) pitämässään kutsuvieraspuheessa sami montell käsittelee tai vähintään sivuaa monia kirjoituksissaan käsittelemiään teemoja.

Olen syntynyt rakkauden kesänä 1969. Tämän reilun 50 vuoden aikana homojen imago – se miten homoseksuaalisuus mediassa ja muussa yleisessä viestinnässä esitetään on muuttunut. Myös se miten homomiehet itse ja keskenään itsensä kokevat on sekin muuttunut. Muutos ei tässäkään asiassa ole kulkenut suoraviivaisesti myönteiseen suuntaan. Sellainen näyttää olevan tämä ihmisen kulttuuri, että kun edistysaskelia kertyy, tulee ennen pitkää aina vastaisku ja ylemmillä portailla joku vetää mattoa pois alta. Maton vetäminen jalkojen alta tuntuu erityisesti silloin, jos mattoa nykäisee yhä ainakin nimellisesti samaan porukkaan kuuluva. Nyt näin on käynyt seksuaalivähemmistöille ja erityisesti homomiehille, jotka on intersektionaalisin ja queerteorian keinoin potkaistu ulkokehälle.

Homoseksuaalille miehelle itselleen, siis miehellä, jolla ei ole mitään biseksuaalisiakaan mieltymyksiä, homoseksuaalisuus on merkinnyt yhtä ja samaa jo ennen kuin koko termiä edes oli: hän pitää toisista samanlaisista. Samanlaisuus tässä yhteydessä laajenee homoseksuaalisesta halusta siihen, miten toinen mies itsensä esittää: olemukseen ja käyttäytymiseen.

Kerrataan vähän homoaktivismin historiaa, mitä siitä nykyään kerrotaan, miten siitä nykyään puhutaan, mikä on homouden imago tänä päivänä ja näiden merkityksiä.

Ranskalainen filosofi Michael Foucault totesi 1970-luvulla, että homoseksuaaleja ei ollut ennen teollista vallankumousta. Oli vain samaan sukupuoleen kohdistuvia seksuaalisia tekoja ja haluja. Kehittyvä tiede, tarkemmin lääketiede ja psykologia loivat homoseksuaalin 1800-luvulla.

Homoaktivismi syntyikin 1800-luvun loppupuolella saksankielisessä Euroopassa. Homoseksuaalisuus sanana ja terminä ilmaantui 1868 yhtäaikaisesti heteroseksuaalisuus termin kanssa. Nämä molemmat kynäili unkarilainen journalisti Karl Maria Kertbeny kirjeessään saksalaiselle Karl Heinrich Ulrichsille, jota pidetään maailman ensimmäisenä homoaktivistina.

Toki seksiä miesten välillä oli ollut yhtä kauan kuin ihmisiäkin, mutta nyt ihmiset jaettiin eri ryhmiin sen perusteella kenen kanssa he seksiä halusivat tai harrastivat: ihmiset luokiteltiin homoiksi tai heteroiksi. Aiemmin oli luokiteltu ihmisten tekoja sodomiaksi tai muuksi synniksi. Kun aiemmin oli puhuttu seksistä, uusien termien kautta päästiin puhumaan seksuaalisuudesta. Ja määrittelemään ja sääntelemään sitä.

Sittemmin ihmisten luokittelu seksuaalisuuden perusteella on muuttunut yhä laajemmaksi: viralliseen aakkosrimpsuun LGBTQIA on hyväksytty myös kyseenalaistavat ja aseksuaalit. Osa saa vielä odottaa vuoroaan, kuten fetisistit ja sadomasokistit. Tässä kohden on syytä huomauttaa, että kyseenalaistavista ja aseksuaaleista sen enempää kuin TIQ-väestä; transihmisistä, nonbinääreistä tai queereista, suinkaan kaikki eivät kuulu seksuaalivähemmistöihin eli eivät ole homoja, lesboja tai biseksuaaleja, vaan heteroita. Onko heidän paikkansa samassa liikkeessä? Esimerkiksi Helsinki Priden mukaan on, mutta Tukholman Pridella on eri linja. Verkkosivujensa esittelyn mukaan Tukholman Pride on tapahtuma seksuaalivähemmistöille ja niille sukupuolivähemmistöihin kuuluville, jotka ovat homoja, lesboja tai biseksuaaleja. Tukholman Pride siis suoraan toteaa, että se ei ole kaikkien transihmisten tapahtuma. Tätä kannattaisi pohtia ja tästä keskustella, miksi näin on.

Homoaktivismista ei nykyään juuri puhuta, kuten ei muustakaan seksuaalivähemmistöjen aktivismista, mediatilan gay-liikkeeltä niin valtamediassa kuin sosiaalimediassakin on ottanut transaktivismi. Seksuaalivähemmistöistä keskustellaan lähinnä silloin kuin asiat risteävät gender- tai queer-ideologioiden kanssa: nostetaan esiin feminiisiä miehiä, joskus maskuliinisia naisia tai kerrotaan patriarkaalin perinteitä karttavista mieltymyksistä: homomiehistä, jotka eivät halua anaaliyhdyntää. Medianäkyvyys peilaa queerteorian mukaista maailmaa.

Kun homoaktivismista missään kerrottaan tai puhutaan, näkemykset ja lähtökohdat toistavat voittopuolisesti yhdysvalloista peräisin olevaa narratiivia.

Vuosi 1969 on viime vuosina nostettu merkittäväksi vedenjakajaksi homoseksuaalien – ja toki laajemmin koko HLBT-liikkeen pitkässä historiassa. Se ei ollut sitä vielä esim. 90-luvulla tässä mittakaavassa.

2020-luvulle tultaessa muistelo Stonewallin mellakoista yltyi valtaviin mittoihin. Kun esimerkiksi 90-luvulla Stonewall oli vain maininta aktivismin pitkässä historiassa uusi sukupolvi nosti sen kanoniseen asemaan. 50-vuotispäivän myötä myös narratiivi Stonewallista muokattiin osin uusiksi. Sosiaalisesta mediasta nousi etenkin hokema “First Pride was a riot” – “Ensimmäinen Pride oli mellakka”. Taas väännettiin siitä, kuka mellakan aloitti, kuka heitti ensimmäisen kiven.

On täysin hedelmätöntä kinata tai eri vuosikymmeninä kirjoittaa historiaa uusiksi siitä, kuka Stonewallin ensimmäisen kiven heitti. Ensimmäiset kivet oli heitetty jo kymmeniä vuosia aikaisemmin. Lumivyöry oli kesällä 1969 jo käynnissä.

2020-luvun tullen Stonewallin historia muokattiin tukemaan nousevaa transaktivismia. Vaikka uutiskuvissa näkyy voittopuolisesti valkoisia miespuolisia henkilöitä, nostettiin keskeiseksi mustien transnaisten panos.

Oleellista on kuitenkin muistaa, että kesän ’69 Stonewallin mellakoita myös Yhdysvalloissa edeltää monta sukupolvea aktivisteja. Sekin turhan usein tässä jenkkikeskeissä maailmassa unohtuu, että esimerkiksi. Ruotsi poisti homoseksuaalisuuden rikoslaista jo paljon aikaisemmin, vuonna 1944 ja Ranska jo vallankumouksen myötä 1700-luvulla.

Aikojen muuttuessa, muuttuu myös representaatio. Siihen vaikuttaa aktivismin ohella yhteiskunnalliset muutokset, kuten sota ja muuttoliikkeet.

Kaupungistuminen ja ensimmäinen ja toinen maailmansota pakkasivat molemmat nuoria naimattomia miehiä lähelle toisiaan: kasvaviin kaupunkeihin etsimään parempaa elämää, taistelutantereille puolustamaan isänmaata ja demokratiaa. Mahdollisuudet miesten väliseen seksuaaliseen ja romanttiseen kanssakäymiseen lisääntyivät 1900-luvulla eksponentiaalisesti. Tämä on tietysti ollut uhka homofobisille tahoille. Moraalia on yritetty pakottaa kohdilleen Yhdysvalloissa 1930-luvulla ottamalla käyttöön elokuvien moraalikoodit. Toisen maailmansodan vaihtuessa kylmään sotaan Yhdysvalloissa jahdattiin paitsi poliittisesti “väärin” ajattelevia, myös homoseksuaaleja miehiä ja naisia, meidät haluttiin pois julkishallinnon töistä.

Homohahmojen esiintymiset elokuvissa ovat yhtä vanhoja kuin elokuvataidekin ja ensimmäiset nähtiin eurooppalaisessa elokuvassa. Maailman ensimmäinen homoelokuva, Vingarna (suomeksi Siivet) vuodelta 1916 on ruotsalainen ja sen ohjaaja syntyjään suomalainen Mauritz Stiller. (Kuva elokuvasta alapuolella)

Homoseksuaaleja hahmoja alkoi esiintyä elokuvissa enenevissä määrin 1950-luvulta alkaen, tämä on helposti todettavissa Internet Movie Databasen kronologisesta listasta.

• 40-luvulta on listattuna 3 elokuvaa
• 50-luvulta 9 elokuvaa,
• 60-luvulta listataan jo 40 elokuvaa, siis 4 kertaa enemmän kuin edeltävällä vuosikymmenellä ja kaksi kertaa enemmän kuin ennen 60-lukua yhteensä. Valtava määrä homoaiheita ennen Stonewallin rähinää.
• 70-luvulta listataan jälleen kasvua, reilut 60 elokuvaa
• 80-luvulta listataan jo 80 elokuvaa.

70-luvun tullen meitä näkyi jo televisiossakin. Yksi varhaisimmista television homohahmoista oli silloin suositussa jenkkisaippuassa nimeltä Kupla (Soap). Tästä ajasta on vaikea ymmärtää television merkitystä. 80-luvun jälkeen syntyneet tuskin saavat kiinni, miten valtavia mediailmiöitä 80-luvun suosikkisarjat Dallas ja Dynastia olivat,niitä katsoivat käytännössä kaikki. Molemmissa oli homohahmo, Dynastiassa selvästi suuremmassa roolissa, sarjan patriarkan poika oli homo, tosin avioitui myöhemmin naisen kanssa, oikeammin hän siis oli biseksuaali.

Viime vuosituhannen elokuvien ja television homot eivät pääsääntöisesti olleet onnellisia ja iloisia veitikoita, he olivat kärsiviä, vieraantuneita, usein rikollisia, kuten esimerkiksi James Bond Timantit ovat ikuisia -elokuvan rikolliskaksikko Mr. Wint ja Mr. Kidd. Homohahmoilla oli usein naisellisia maneereja, liioitteleva puhetyyli. Tämä kuvaus on perustunut todellisuuteen vain osittain, homoja ei haluttu tai ei voitu sensuurien vuoksi esittää samanlaisina ihmisinä kuin muitakin hahmoja.

Tuliko valtayleisölle turvallisempi olo kun homot esitettiin poikkeavina ja siten ulkoisesti tunnistettavina, jolloin jokainen saattoi karsia moiset henkilöt pois tosielämän elämänpiiristään tai ainakin varoa moisia. Jos homot olisi esitetty kuten on yleisempää tällä vuosikymmenellä, ilman osoittelevia piirteitä, olisiko perus homoja pelkäävä kadunmies tuntenut olonsa turvattomammaksi?

Viime vuosituhannen television vaikuttavin homohahmo ei kuitenkaan ollut käsikirjoitettu. Hollywoodin supertähti Rock Hudson vieraili Dynastiassa esittäen sarjan toisen päänaisen Krystlen rakkauden kohdetta sarjan 5. kaudella. Kausi oli juuri ja juuri ehditty esittää, kun lööppikohu levisi ympäri maailman kesällä 1985. Rock Hudson, miehisen miehen arkkityyppi, komea ja atleettinen uros oli homo ja kuolemassa AIDSiin.

Hudsonin kaltaisen Hollywood-tähden paljastuminen homoksi kesken yhä kiihtyvän AIDS-kriisin vaikutti siihen miten yhteiskunta käsitteli AIDSia, etenkin Yhdysvalloissa, missä presidentti, republikaanien Ronald Reagan, ei sitä ennen ollut kasvavalle ongelmalle juurikaan sallinut huomiota. Hudson oli Reaganin entinen kollega tämän Hollywood uran ajoilta, sekin vaikutti.

1980-luvulla homot kärsivät jo ennen AIDS-paniikkia konservatismin voimistumisesta, mikä näkyi etenkin Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian politiikassa. Briteissä säädettiin tämän konservatismin aallon myötä ja AIDS-paniikin vauhdittamana 1988 laki, joka sisältää elementtejä Venäjällä 2012 säädetystä ns. homoprogandan vastaisesta laista: se pyrki estämään asiallisen tiedon kertomisen homoseksuaalisuudesta – ja nimenomaan juurikin pelkästään homoseksuaalisuudesta. Tämä pykälä 28 kumottiin 2003 – se oli siis voimassa 25 vuotta. Uusi konservatismin aalto on tuonut jälleen samoja pyrkimyksiä myös länsimaissa, vaikuttavammin aivan viime vuosina Yhdysvalloissa. Erotuksena pykälään 28 on se, että nyt halutaan siivota myös transtiedon saanti, 80-luvulla transasiat eivät olleet poliittisen kohun keskiössä.

Lähes koko 80-luvun aina 90-luvun loppupuolelle saakka AIDS-epidemia leimasi seksuaalivähemmistöistä erityisesti homomiehet ennen kuin tehokas lääkitys saatiin kehitettyä ja jakeluun 1997. Ja vihdoin 20 vuoden jälkeen uuden vuosituhannen alettua AIDS:n stigma alkoi väistyä.

AIDS toi myös sympatiaa ja yhteisöllisyyttä homomiesten kesken, mikä osaltaan varmasti vaikutti julkisuuden henkilöiden kaapista tulemisten voimakkaaseen lisääntymiseen.

Elokuvissa homohahmo oli kuitenkin yhä usein enemmän tai vähemmän naismainen kaakattaja. Etenkin isoimmissa menestyksissä kuten Birdcage (1996) ja Priscilla, aavikon kuningatar (1994) naisen esittäminen – eli drag queen -ilmaisu – kytkettiin vielä oleellisesti homona olemiseen. Tai ainakin homojen esittämiseen suurelle yleisölle.

90-luvulla homot suorastaan vyöryivät televisioon. 90-luvun merkittävin tv-sarja on mielestäni Tales of the City, jonka 1. kausi nähtiin 1993. Kaikkiaan kausia on 4; 1998 ja 2001 sekä 2019. Sarja kuvittaa koskettavasti homona olemisen Amerikassa 70-luvun lopulta 2020-luvun kynnykselle. Viimeisellä kaudella käsitellään oivasti vanhemman ja kärkkäämmän itseriittoisen nuoremman sukupolven näkemyseroja. Useampi muistanee kuitenkin Will & Gracen jaQueer As A Folk -sarjat .

Televisio ja elokuvanäkyvyyden lisääntyessä homohahmot ovat tulleet yhä tavallisemmiksi. Suomessakin nähtiin 90-luvun alun poliittisen satiirisarjan Hyvät herrat stereotyypitelty homohahmo Håkan ja sitten jo heti 2000 päiväsaippua Salatut Elämät toi meille tavallisen homon, Kallen, joka mm. yritti iskeä miestä kuntosalilla.

Pian jo oli kaikki häveliäisyys jäänyt. Vuonna 2007 päivänvalon nähnyt kotimainen lyhytelokuva Teemu Nikin ohjaama Kaveri kertoo raavaiden ei enää nuorten miesten kokeilusta homoseksin parissa. ”Minä olen aina miettinyt, että miltäköhän se tuntuu, kun pannaan perseeseen”, näin kuuluu elokuvan ensimmäinen repliikki. Sitten ollaankin jo kontallaan. Toki jo 1969 julkaistiin Oletko sinä? Ensimmäinen suomalainen tv-elokuva, jonka aiheena ovat nuoret homomiehet. Sen ohjasi Ylelle Matti Lehti. Siinäkin ihan petipuuhiin päädytään. Koska ollaan vielä 60-luvulla, on toinen nuorista miehistä käytökseltään hyvinkin naismainen.

Nykyään homojen kommelluksia ja romantiikkaa näytetään jo samalla tavalla kuin heteroidenkin, etenkin suuret suoratoistopalvelut ovat tässä kunnostautuneet. On teini-ikäisiä sydänkäpysiä ja eliittikoululaisia, nörttejä, hotellinjohtajia, sotilaita, ei pelkästään kampaajia ja kukkakauppiaita tai drag queeneja. Homohahmoa ei tarvitse enää rakentaa feminiinisille maneereille.

Homoseksuaalin representaation muutos ei tietysti ole tapahtunut ilman kontekstia, samalla on muuttunut myös mieskuva yleisesti. Jalkapalloilijoilla on korvakoruja, naistenmiehillä aiemmin naisellisina pidettyjä kaulakoruja. 2000-luvun alku toi metroseksuaalin miehen.

Nykyhetki ei kuitenkaan ole pelkästään gayrepresentaation ilojuhlaa. Jo 8 vuotta sitten, vuonna 2017, kerrottiin, että Hollywoodin suurtuotannoista karsitaan homohahmoja. Myös seksuaalista kuvastoa karsitaan. Syy ei ole länsimaiden markkinat, vaan muu maailma; Kiina ja islamilaiset valtiot, joissa sellaista sisältöä ei suvaita. Studiot haluavat suurtuotannoilleen maksimaaliset voitot ja näin se tehdään. Elokuvia voidaan toki sensuurissa leikata sellaisen valtion toimesta, joka haluaa rajoittaa kansalaisilleen näytettävää materiaalia, mutta kaikki studiot eivät suostu elokuviensa muokkaukseen. Esimerkiksi Disney on mieluummin jättänyt levittämättä elokuviaan tällaisissa maissa.

Onneksi Arabiemiraatit on lopettanut sensuurin ja määrännyt kyseenalaiseksi katsomilleen elokuville korkean 21-vuoden ikärajan.

Kiina sen sijaan vetää tiukkaa linjaa. Tällä viikolla kerrottiin, että kauhuelokuva Togetherin kohtaus, jossa kaksi miestä vihitään avioliittoon on Kiinassa muutettu AI:n avulla miehen ja naisen vihkimiseksi. On vaikea nähdä, että tämä kehitys muuttuisi nähtävissä olevassa tulevaisuudessa.

Elokuvat ja televisio eivät siis ole historiallisesti olleet homomiesten vihreintä kenttää. Tosi elämän homouden näyttämöt ovat perinteisesti olleet homobaareissa satoja vuosia. Englannissa Molly Houset toimivat turvallisena tilana homomiehille jo 1700-luvulla.

Homoravintolat

Homoravintolat olivat pitkään rahantekokoneita. Homoravintoloiden pyörittäminen oli todella kannattavaa liiketoimintaa Suomessakin vielä 2000-luvun alussa. Herculeksen, Lost & Foundin ja DTM:n taustayhtiöt olivat kaikki ravintola-alan tuloskeisareita. Muutos alkoi kuitenkin jo reilut 10 vuotta sitten. Vuosia kovaa tulosta tehneiden gay-yökerhojen tulokset alkoivat laskea. Enää ei tehty satojen tuhansien eurojen voittoa vuosittain. Sitten vuonna 2011 konkurssi veikin sekä Lostarin ja DTM:n. DTM:n liiketoiminta tosin jatkui vain kuukauden katkon jälkeen uuden yksityisen omistajan hoteissa, mutta puolet pienemmissä tiloissa. Tässä yhteydessä DTM:ää pyrittiin brändäämään osin uudelleen vahvistamalla sen imagoa gay-yökerhona.

Iso Roobertinkadun suuren kaksikerroksisen DTM:n ongelmana nähtiin liiallinen valtavirtaistuminen, tässä vaiheessa lesbotkin olivat löytäneet DTM:n, samoin useat julkisuuden henkilöt ja tämän kehityskulun myötä myös heteromiehet, jotka tulivat homoyökerhoon etsimään naisseuraa. Toimin 2011-2012 taitteessa jo QX Förlagin lukuun Suomessa, tehtäväni oli etsiä mainostajia ja edistää tuolloin hyvin suosittua deittisivusto Qruiseria täällä. Uudet omistajat ottivat yhteyttä ja solmittiin yhteistyösopimus DTM:n ja QX Qruiserin kanssa. Tässä tilanteessa päätimme nopeuttaa omien suunnitelmiemme toteuttamista ja aloittaa suomenkielisen QX:n julkaisemisen samalla kun uusi DTM Mannerheimintiellä avattaisiin helmikuussa 2012. Ja näin tehtiin. Qruiserin logo täytti DTM:n vippikortin takapuolen ja pidimme kevätkaudella 2012 kerran kuussa vain miehille suunnatut bileet Qruiserin brändin alla. Yhteistyö päättyi sopimusrikkomukseen DTM:n puolelta.

Vielä 2018 uutisoitiin Herculeksen ja Mann’s Streetin taustayhtiön Moek Trading Oy:n olevan kannattavuudeltaan alan parhaassa neljänneksessä. Se on edelleen voitollinen vuosien viedessä uuden DTM:än senkin konkurssiin viime kesänä. Välissä nähtiin lyhyt G-Loungen tähdenlento Forumin kattojen yllä.

Muutos liittyy useampaan seikkaan, joiden myötä homobaareille ei enää ole samaa tarvetta kuin aiemmin, ei vaikka aina ajoittain nousee ääniä väittämään muuta ja julistamaan oman tilan merkityksellisyyttä. Talouden realiteetit ovat kuitenkin viimeisten 10 vuoden aikana osoittaneet moiset väitteen nostalgiseksi fantasiaksi. Toisaalta, esimerkiksi Tukholmassa on hyvin vilkas gaybaari- ja klubikulttuuri, ehkä kyse on meillä yrittäjien mielikuvituksen ja ammattitaidon puutteesta. Laajemmin kyseessä on kuitenkin yleinen ilmiö länsimaissa, gaybaareja suljetaan kaikkialla. Viimeisimpänä tuli viime viikolla tieto Lontoon legendaarisen GAY:n sulkemisesta. Muuallakin voi olla oma itsensä, seksiseuraa saa deittiapseista. Huomautettakoon kuitenkin, että erilaiset seksiklubit, saunat ja sellaiset, näyttävät pysyvän voimissaan.

1900-luvun lähestyessä loppuaan ja uuden vuosituhannen siintäessä gay-liike oli länsimaissa saavuttanut paljon: homoseksuaaliset teot oli poistettu rikoslaista ja homoseksuaalisuus sairausluokituksesta, syrjintää oli alettu kriminalisoida. Näkyyvytttä tuli vuosi vuodelta enemmän. Homona oli yhä helpompi olla ihan julkisestikin. Silti vielä 1998 poptähti George Michaelin kaapistatulo oli iso uutinen.

Näkyyvyyden lisääntyessä myös mainostajat rupesivat rohkeiksi ja kurottivat toiselle puolelle. Vodkabrändi Absolut oli ensimmäinen valtavirran brändi, joka osti mainostilaa gay-lehdistä, vuosi oli 1981.

Ensimmäiset mainostajat olivat laajemminkin alkoholi- ja tupakkabrändejä. Toki baari-ja klubikulttuuri olivat oleellinen osa homona olemista. Aina 2010-luvulle saakka homot ja lesbot tunnettiin ravintolasektorilla alkoholin suurkuluttajina: homobileissä kassakoneet veisasivat korkeinta veisua.

Queer oli rouhea ja särmikäs nimike uuden tulevan vuosituhannen homomiehelle. Queer – poikkeava, pervo – oli otettu naftaliinista radikaalin aktivistijärjestö Act Upin ja vastaavien käyttöön 1980-luvun loppupuolella aktivismia Yhdysvalloissa vauhdittamaan: “We are queer and we are here“.

Queer

Queer on englannin kielen sana, joka tarkoittaa outoa ja tavallisuudesta poikkeavaa, erikoista ja epätyypillistä, epäilyttävääkin. Queerteoriaan liittyen queer on suomennettu pervoksi, puhutaan pervotutkimuksesta. Suomen kielessä on kuitenkin toinen parempi vastine queerille, jota on käytetty kuten queeria Amerikassa, haukkumasanana homoista ja homot itsestään ja toisistaan puhuessaan: poikkeava. Jostain syystä tätä ei ole haluttu queereista tai queerteoriasta puhuttaessa käyttää, syytä olisi.

Queeria ei tulisi käyttää lainasanana, se kun ei suomeksi merkitse yhtään mitään ja on niin kaukana suomesta, ettei se herätä niitä mielikuvia joita sen pitäisi. Viestihän olisi aivan erilainen, jos hesari kirjoittaisi poikkeavista tai pervoista, poikkeavien kirjallisuudesta, pervojen yhteisöstä. Lööppi Helsinki Pride on pervojen juhla kuulostaa aivan erilaiselta kuin Helsinki Pride on queerien juhla. Englanninkieliset sen kestävät, miksi emme me?

Queeria voi hyvästä syystä kutsua taikasanaksi, sillä se on 100 vuoden aikana muuttunut vastakohdakseen. Lisäksi se on nimenä ideologialle ja alakulttuurin alakulttuurille, joissa on homovihamielisiä piirteitä.

100 vuotta sitten Queer merkitsi “tavallista” homomiestä, ilmiselvästi toisista samanlaisista miehistä pitävää miestä. Queer-identiteetin muodostumista 1900-luvun alussa kuvailee George Chauncey teoksessaan Gay New York (Basic Books, 1995)

Chauncey kirjoittaa, että 1910-1920 lukujen New Yorkissa katukuvassa erottuivat fairyt (naisellisesti käyttäytyvät ja pukeutuvat homomiehet), mutta enemmistö homomiehistä oli kuten muutkin miehet. Jostain syystä, ehkä eniten toimittajien laiskuudesta johtuen, tätä queer-sanan vaihetta ei koskaan mainita, kun puhutaan queer-sanasta nykyajassa, mainitaan vain, että se 1950-luvulla oli haukkumasana. Oleellisin, ironisin, jää puuttumaan: ei puhuta historian iskusta kasvoille.

Queer yleistyi tarkoittamaan homoseksuaalisuutta 1900-luvun alussa identiteetin määrittelyn vuoksi. Homomiehistä puhuttiin yleisesti käyttäen sanaa fairy, eli keiju eli hintti, mikä liittyi homomiesten naisellisten piirteiden ja käyttäytymisen korostamiseen. Ne miehet, jotka kokivat olevansa kiinnostuneita miehistä miehinä ilman tarvetta käyttää korostetun naisellisia keinoja miehen hurmaamiseen maneereissa ja pukeutumisessa, halusivat pesäeron tähän stereotyyppiin ja kokivat queerin itselleen sopivampana terminä.

Queer termin käyttöönotossa kyse oli siis homomiesten välisestä määrittelystä, identiteetistä. Lisäksi Queerit halusivat tehdä pesäeron myös heteromiehiin, etenkin sellaisiin heteromiehiin, joilla oli myös seksiä miesten kanssa, heille oli oma termi, trade, joka kattaa meille tutummat bi- ja bi-curious termit. Varmasti fairyn alle laitettiin myös transsukupuoliset, omaa sanaa ei ollut, mutta Chauncey korostaa, että kyse oli nimenomaan ensisijaisesti homomiehistä ja heidän eri tavoista esittää itsensä.

Saksasta Amerikkaan tulleet miehet sen sijaan kokivat termin homoseksuaali luontevampana. Olihan aktivismi Saksassa alkanut jo 1800-luvun loppupuolella ja terminologia oli siellä yleistynyt erilaiseksi.

Queerista tuli toisen maailmansodan jälkeen halventava ja haukkumasana ja sen korvasivat yleiskäytössä homoseksuaali, homo tai gay.

Uusi queer

Alunperin queer määriteltiin siis homomiesten välisessä kanssakäymisessä. Kun queer termi päätettiin 1980-luvun aktivistipiireissä tuoda takaisin, queer termin määrittely tapahtui ensisijasesti ihmisoikeusympäristössä. Olla queer merkitsi kapinaa.

Websterin sanakirjan mukaan Queer tarkoittaa nykyään paitsi poikkeavaa seksuaalisuutta, myös poikkeamista sukupuolinormeista, mistä käytetään myös laajennusta genderqueer. Queer sekoittaa tapoja ilmaista naista ja miestä ja queerin sukupuoli-identiteetti poikkeaa syntymän yhteydessä vahvistetusta sukupuolesta.

Käytännössä tämä tarkoittaa queer-termin muuttuneen vastakohdakseen jos sitä käytetään puhuttaessa pelkästään seksuaalisesta suuntautumisesta. 2020-luvun queer tarkoittaa samaa kuin 1920-luvun fairy. Keiju. Hintti. Mielikuvat ovat muualla kuin miehisessä miehessä.

Queer on myös muuta kuin seksuaali- tai sukupuoli-identiteetti. Tarkemmin ottaen queer ei ole seksuaali-identiteetti laisinkaan vaan reaktio. Queerteorian vaikutteiden myötä Queer on kyseenalaistava ajattelumalli ja poliittinen sellainen sijoittuen vasemmistolaiseen ja akateemiseen ajatteluun. Queeria on verrattu punkkiin, mutta tämä vertaus ei toimi. Punk vastusti auktoriteettejä ja myös itseään. Queer pyrkii aatteena kyllä anarkiaaan, mutta myös luomaan uuden järjestelmän. Queer ei ole punk. Ennemmin queer voidaan ideologiana rinnastaa äärikommunismiin.

Tämän uuden merkityksensä queer on saanut 1980-luvulta alkavassa kehityskaaressa.

Kun Yhdysvalloissa aktivistiryhmät kuten Act up! ottivat queer-sanan takaisin, sen merkitys haukkumasanana alkoi vähitellen hälvetä. Vuosituhannen vaihdetta kohden queer oli jo siivoutunut siinä määrin, että se kelpasi vielä hiukan kärkevänä mainstriimiin markkinakoneiston käyttöön. Gay oli jo kulutettu loppuun, queer oli rouhea ja tarjosi uusia mahdollisuuksia.

Kun Ruotsissa 1995 perustettiin QX-lehti, queer oli vielä merkitykseltään yleisempi, kuten gay. QX on lyhenne sanoista Queer Xtra.

Queer-termin merkityksessä voidaan nähdä ero vuoden 1999 ja vuoden 2025 queerin välillä

Vuosisadan jälleen vaihtuessa queer aateloitiin populaarikulttuurissa. Televisiossa nähtiin draamasarja Queer as Folk, ensin brittiläisenä 1999 ja sitten jenkkiversiona 2000-2005. Tuli reality, Queer Eye for the Straight Guy (2003) joka sai suomalaisenkin versionsa 2005 Sillä silmällä. Garbagen Queer oli hittibiisi, tosin se ei varsinaisesti kerro homostelusta. Queer alkoi esiintyä yhä useammin ja useammin. Lopulta alati kasvavaan aakkosrimpsuun LGBTQIA+2 kyllästyneet toimittajatkin ottivat käyttöön helpomman yhden sanan, ja alkoivat käyttää sitä yleisnimikkeenä seksuaali- ja sukupulivähemmistöistä kerrottaessa, ratkaisu, jota ihmisoikeusjärjestöt kuten suomalainen Seta ovat suosineet. Seksuaalivähemmistöjen häivyttäminen liikkeen sisällä oli päässyt vauhtiin.

Queer on kuitenkn sen verran spesifi termi että siitä ei ole yleiskäsitteeksi, se on aktivismia aktivismin sisällä. Liike joka haluaa poistaa valkoisen keski-luokkaisen ja tavallisen miehen keskiöstä. Tämä taas on seikka, joka väistämättä tuo ristiriitoja HBT-yhteisöihin, onhan enemmistö suomalaisistakin homomiehistä valkoisia ja keskiluokkaa tai sen tuntumassa, eikä haasta huomiota käytöksellään, ulkoasullaan tai muulla ilmaisullaan.

Queer as Folk-sarjasta tuli 3. versio 2022. Sen hahmot olivat queer enemmän sillä tavalla, kuten tänä päivänä sen ymmärrämme. Tämä versio ei kuitenkaan puhutellut laajaa yleisöä ja sarja peruutettiin ensimmäisen kauden jälkeen.

Queer tarkoittaa siis tänä päivänä osittain sitä, mitä sen käyttöönsä 1900-luvun alussa ottaneet homomiehet halusivat välttää, se ei enää viittaa selvästi miessukupuoleen ja samalla se on liukunut fairy-termin alueelle, ainakin mitä käyttäytymisen tai ulkonäön perusteella voi käsittää. 2020-luvun Queer haastaa ja kyseenalaistaa sukupuolijaottelun ja miehenä olemisen ja on jatkuvassa kapinassa vallitsevia normeja vastaan romuttaakseen ne.

Etenkin merkittävissä HBT-medioissa, kuten Pink News on näkynyt jännittäviä toimituksellisia kannanottoja queer-termiin: .Jos vastustat queeria yleiskäsitteenä olet TERF, siis transfobi. Gayn korvaamista queerilla on perusteltu mm. sillä, että gay on ollut yleinen haukkumasana nuoremmalle sukupolvelle ja siksi queer on parempi. Historiaa vasten tämä on täysin naurettava väite. Queer-termin käyttöä gayn sijaan on laajemminkin pedattu sukupolvien väliseksi kiistaksi: vain boomerit eivät pysty hyväksymään queerin käyttöä. Jälleen yksi osoitus siitä, että todella elämme totuuden jälkeistä aikaa ja myös mediassa julkaistuun pitää suhtautua varauksella.

Queerteoria

Queerteoria on pettynyt gayaktivismiin, siis siihen, joka vapautti meidät sairausluokituksen ja rikoslain ikeestä ja toi tasa-arvoisen avioliittomahdollisuuden. Queerteorian näkökulmasta homomiesten olisi siis tullut pysyä selvästi muista miehistä erottautuvana kolmantena sukupuolena, uranialaisinia, miehimyksinä, kotkottomina, hintteinä. Se katsoo, että sulautuminen valtaväestöön on huono vaihtoehto.

Homoseksuaalisten naisten kohdalla queerteoria heittää kuitenkin häränpyllyä ja ottaa erilaisen logiikan kuin homomiesten kohdalla.

Lesbojen parissa on ollut pitkää vääntöä yhtä lailla naisellisten tai miehisten ominaisuuksien korostamisesta kuin homomiehilläkin. Lesbojen kohdalla omalle sukupuolelle kulttuurissa tyypillinen oleminen: naisellinen nainen, on kuitenkin sallittu, siinä missä homomiesten miespiirteiden esittämistä voidaan pitää “liikkeen pettämisenä”. Perusteena on, että feminiinisyyden korostaminen on juuri sitä kapinaa ja vastarintaa mitä queerteoria haluaa. Kaikki feminiinisyyden esittäminen on hyvä: härskit vitsit naisen suusta hyvä, miesten suusta paha. Tätä ei voi edes hyvällä tahdolla pitää tasapuolisena naisten ja miesten, homojen ja lesbojen käsittelynä ja siten väitän, että koko queerteoria on epätasa-arvoistava ja syrjivä. Nämä ovat toki keinoja anarkiaan nämäkin, mutta ne ovat vastaan sitä, mitä gay-liike on hakenut ja mitä arvoja kai yhä länsimaiset yhteiskunnat sanovat edustavansa.

Queerteorian ja nyttemmin feminismin parissa homomiehiä pidetään misogyynisinä. Tämä on merkittävä muutos, sillä perinteisesti homojen ja naisten oikeudet ovat edistyneet yhtä matkaa. Hieman yllättäen myös drag queen -kulttuuri ja -viihde tuomitaan myös naisvihamieliseksi, haitallisia stereotypioita toistaviksi. Tämä on surullinen tulkinta, tosin hyvin vasemmistolainen. Drag Queen -ilmaisun avulla homomiehet ovat pystyneet käsittelemään naisellista puoltaan: sitä miten iskeä miestä ja nauramaan itselleen.

Queerteoriaa onkin syytetty elitistiseksi ja siitä, että se poikeavuuksia suosiessaan on antanut aseet konservatiivien käsiin. Aseet mihin? Aseet alkaa vaatia seksuaalivähemmistöjen saavutetun aseman viemistä.

Se hyvä asia queerteoriassa on, että se vastustaa kaikenlaisia kategorioita. Kun katsomme historian kehitystä emme voi sanoa, että homo- ja heterokategorioiden luonti saati niitä seuranneet jaottelut olisivat olleet pelkästään hyvä asia. Toki ne ovat antaneet välineitä ymmärtää omaa käyttäytymistä ja omia haluja, mutta ne tuovat samalla koko sanan painolastin. Kerran miestä kokeillut mies saa heti niskaansa koko homo-sanan painolastin, kaiken häpeän ja stigman. Olisimmeko kuitenkin onnellisempia, jos yhä puhuttaisiin vain seksuaalisista teoista, asioista, joita joskus tapahtuu tai tapahtuu useammin, mutta jotka eivät ole keskeinen osa identiteettiämme. Jokainen homomies on paljon muutakin kuin homoseksuaali. Mitä sana homoseksuaali oikeastaan hänen identiteetistään kertoo? Ei mitään.

Etuoikeuskehä

2021 nousi esiin, että oikeusministeriö käytti virkamiehiä kouluttaessaan etuoikeuskehää, joka arvottaa eri ihmisryhmiä intersektionaalisten periaatteiden mukaisesti. Etuoikeuskehä ei ole suomalainen keksintö, vaan se on käännetty englanninkielisestä. Alkuperäisessä kanadalaisen järjestön versiossa homomiehet ovat seksuaalisuuskategoriassa samassa ryhmässä muiden seksuaalivähemmistöjen kanssa. Tämän jälkeen Kanadassa eräs yksittäinen henkilö nimeltä Sylvia Duckworth julkaisi kehästä oman versionsa, jossa homomiehet oli eristetty omaksi ryhmäkseen heteroiden ja seksuaalivähemmistöjen (lesbo, bi) väliin. Tästä homomiehiä syrjivästä versiosta Michael Moua teki suomalaisen version oikeusministeriön käyttöön, missä yhteydessä Helsingin Sanomat julkaisi sen.

Tein tuolloin QX.fi-verkkolehden päätoimittajana oikeusministeriölle kyselyn aiheesta ja toin esiin tämän kehän version ongelmat. Tämä jälkeen oikeusministeriö ilmoitti luopuneensa kehän käytöstä. Se jäi Internetissä näkemieni sivujen perusteella kuitenkin joidenkin yksittäisten kouluttajien käyttöön, jotka eivät suostuneet siitä luopumaan.

Tänä kesänä sain tietää, että Helsinki Pride käyttää Sylvia Duckworthin versiota etuoikeuskehästä koulutuksissaan (Michaela Mouan kääntämänä).

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL on kuitenkin jo 2022 julkaissut etuoikeuskehästä uuden suomenkielisen version Sonja Sorosen ja Reetta Siukolan tekemänä, jossa homomiehet ovat samassa ryhmässä lesbojen ja biseksuaalien kanssa.

Olen ollut yhteydessä Helsinki Priden suurimpiin yhteistyökumppaneihin ja Priden toiminnanjohtajaan kyseenalaistaen homomiehiä polkevan etuoikeuskehän käytön. Olin myös yhteydessä yhdenvertaisuusvaltuutettuun, joka totesi, että Priden tulisi käyttää uusinta THL:n versiota. Mutta tuleeko se tekemään niin, sillä Helsinki Pridea ohjaa intersektionaalinen feminismi, kuten se sivuillaan toteaa.

Miksi sitten etuoikeuskehä, joka nostaa homomiehet lesboja ja biseksuaaleja parempaan yhteiskunnalliseen asemaan, on homomiehille haitallinen? On tietenkin olemassa joukko homomiehiä, joita tällainen status imartelee. He ovat usein selvästi hyväosaisempi homomiehiä, näkyvissä tai arvostetuissa ammateissa ja hyvässä taloudellisessa asemassa. On toki luonnollista että ihminen silloin ajattelee ettei mikään hätä häntä voi koskea. Mutta kun kyse ei ole vain sinusta. Ei tarvita minkäänlaista matematiikan osaamista kun alkaa kerrata queer-ihmisten kokemaa väkivaltaa: homomiehet kohtaavat seksuaalivähemmistöistä eniten väkivaltaa tai sen uhkaa. Me emme ole paremmassa asemassa.

Helsinki Priden yhteistyökumppaneista joihin otin yhteyttä lähes kaikki vastasivat. Helsinki Pride ei ole vastannut mitään, kuten se ei ole aiemminkaan ottanut vakavasti homomiesten kokemaa väheksyntää. Tämä ei olisi ongelma, jos Helsinki Pride ei yhä väittäisi olevansa myös homomiesten asialla. Näyttöä siitä, että näin ei ole, kasaantuu kuitenkin koko ajan enemmän ja enemmän. Julkisesti näkyvä muutos alkoi jo 2019, kun yhdistys kritisoi julkaisemassaan blogitekstissä homomiesten osallistumista pride-kulkueeseen, että meidän tulisi kunnioittaa Priden mielenosoitusperinnettä ja pukeutua, eikä hillua puolialastomina. Yhdistyksen viesti on täysin queer-ideologian mukainen. Mutta viesti on väärä, se on ideologinen. Pridessa on aina ollut kyse seksuaalisuuden juhlinnasta, olihan suurin osa Stonewallin asiakaskunnastakin seksityöntekijöitä, seikka josta järjestelmällisesti muistetaan vaieta.