Heteroseksuaalisuus ja homoseksuaalisuus ovat seksuaalisia suuntautumisia, jotka määritellään tiettyjen kestävien viehätyksen tunteiden perusteella.
Käsillä oleva essee on otos genderkriittisen filosofi Kathleen Stockin kirjasta Material Girls: Why Reality Matters for Feminism (2021, Fleet, sivut 89–98) jossa Stock esittelee yleistajuisesti itsemäärittelyyn perustuvan sukupuolikäsityksen historiaa ja ongelmakohtia, etenkin naisille ja seksuaalivähemmistöille. Se julkaistiin ensimmäisenä verkkolehti Quillettessa, jonka luvalla se nyt ilmestyy käännettynä LHB-liiton blogissa. Kuvitus kuvalinkkeineen on mahdollisimman lähellä alkuperäistä verkkojulkaisua.
Seksuaalisten mieltymysten ja seksuaalisen suuntautumisen välillä käsitetään yleensä olevan merkittävä ero. Seksuaalisiin mieltymyksiin lukeutuvat esimerkiksi preferenssi ruskeaverikköjen sijasta blondeihin, tai kaunispoikien sijasta machomiehiin. Eksoottisemmassa ääripäässä kyse voi olla erityisestä mieltymyksestä vaikkapa autoihin, kattokruunuihin tai piehtarointiin maatilan eläinten kanssa. Mikään niistä ei kuitenkaan ole seksuaalinen suuntautuminen. Siitä, miten seksuaalinen suuntautuminen määritellään, on eri mielipiteitä, mutta itse suosimani määrittelyn mukaan suuntautumisen täytyy olla yksilön vakaa ominaisuus. joka on esiintymiseltään yleinen ihmisväestön keskuudessa, ja jolla on yksilölle erinäisiä suhteellisen merkittäviä sosiaalisia vaikutuksia.1
Kaksi tällaista suuntautumista ovat heteroseksuaalisuus ja homoseksuaalisuus. Ne määritellään tiettyjen kestävien viehätyksen tunteiden perusteella. Henkilö on heteroseksuaali, mikäli hän on tietyn sukupuolen edustaja ja kestävästi seksuaalisesti viehättynyt vain vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Toisaalta, jos hän on kestävästi viehättynyt vain saman sukupuolen edustajiin, hän on homoseksuaali. Mikäli hän on kestävästi viehättynyt molemmista sukupuolista, hän on biseksuaali. Näiden termien lisäksi, joilla voidaan viitata sekä nais- että miespuolisiin homoseksuaaleihin, on myös sanoja, joita käytetään kohteen sukupuolen perusteella. ”Lesbot” ovat samaan sukupuoleen vetoa tuntevia naispuolisia henkilöitä. Englannin kielessä on myös muita sukupuolen perusteella käytettyjä sanoja, jotka ovat usein sävyltään aika negatiivisia: ”faggot”, ”dyke” jne.
Edellisen kaltainen määrittely tulee, uskoakseni, herättämään närkästystä niissä, jotka on perehdytetty queer-teoriaan, etenkin mikäli he lukeutuvat ranskalaisen jälkistrukturalisti Michel Foucault’n ihailijoihin. Heidän katsantokantansa mukaanhan suuntautumiset nähdään usein – aivan kuten biologisen sukupuolen kategoriat Judith Butlerin katsantokannan mukaan – sosiaalisesti rakentuneina, historiallisesti määräytyneinä ja kulttuurisesti paikantuvina ilmiöinä. Kuten transsukupuolinen filosofi Jack (silloin ei-transsukupuolinen Judith) Halberstam asian hyväksyvästi tiivisti: ”Foucault’laisessa seksuaalisuuden historiassa ”lesbo” on termi, millä viitataan samaan sukupuoleen kohdistuvaan haluun, joka on produsoitunut 1900-luvun puolivälin ja loppupuolen hyvin politisoituneessa feminismin nousun kontekstissa… Mikäli asia on näin, ”lesbo” ei voi olla poikkihistoriallinen nimike kaikelle naisten väliselle aktiviteetille.”2 Minun lyhyt vastaukseni tähän on, että vaikka meidän täytyy ilmiselvästi tunnustaa se mielenkiintoinen tosiasia, että aikakaudesta toiseen samaa sukupuolta olevien kanssakäymisellä on ollut eri kutsumasanoja ja siihen on liitetty monia erilaisia, suhteellisen paikallisia sosiaalisia merkityksiä, sitä ei ole keksitty 1900-luvulla.3 Puhun nyt tunnistettavasta, suhteellisen historiallisesti epäsidonnaisesta yksilöiden välisten seksuaalisten suhteiden tyypistä, jota luonnehtivat tietyt pääpiirteet, ei tiettyjen kulttuurien tavoista käsittää kyseiset suhteet. Näiden asioiden välillä on johdonmukainen ero.
Kun toteamme, että seksuaalisen suuntautumisen tulisi määritelmällisesti olla ”kestävä”, sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, ettei yksilöllä voisi omasta tahdostaan olla seksuaalisia kokemuksia, jopa miellyttäviä sellaisia, jotka ovat ristiriidassa sen kanssa. On melko tyypillistä, että nuorilla ihmisillä kestää jonkin aikaa löytää oma suuntautumisensa, joskus vanhemmillakin. Ja se on tyypillisempää homoseksuaaleille kulttuurissa, jossa heteroseksuaalisuus on vallitseva ennakko-oletus.4 Homoseksuaali saattaa olla vähemmän halukas tai jopa kykenevä havaitsemaan merkkejä hänen oman seksuaalisuutensa todellisista pääpiirteistä. Jotkut saattavat joskus hankkiutua humalaan ja harrastaa seksiä opportunistisesti kenen tahansa kanssa, kuka vain sattuu olemaan saatavilla, vastoin tyypillistä taipumustaan. Jotkut saattavat toisinaan harrastaa seksiä yhden tyyppisen ihmisen kanssa samalla kuitenkin fantasioiden pidäkkeettömästi aivan toisenlaisesta ihmisestä. Ja joku voi joskus olla romanttisesti kiintynyt johonkuhun toiseen, mikä saa tämän ohimenevästi vaikuttamaan seksuaalisesti viehättävältä, mitä ei muissa olosuhteissa olisi tapahtunut. Tarkkaan ottaen, yksilön seksuaalinen suuntautuminen tulisi määritellä sen mukaan, kumpaan sukupuoleen (vai molempiin) hän yleensä tuntee seksuaalista viehätystä silloin, kun hän on suhteellisen tietoisessa tilassa ja vailla pakottavia tai pidäkkeellisiä olosuhteita, ei sen perusteella ketä kohtaan hän tuntee vetoa juuri nyt. Seksuaalinen suuntautuminen on koko elämän asia, ei pelkästään pikkujoulujen.
Useimpien uskottavien selitysmallien mukaan seksuaalinen suuntautuminen kehittyy osatekijöiden perusteella, jotka eivät ole yksilön hallinnassa. Se, ovatko osatekijät geneettisiä, ympäristöllisiä vai molempia, on edelleen kiistanalainen kysymys,5 mutta joka tapauksessa on selvää, että heteroseksuaalisuus ja homoseksuaalisuus eivät ole tietoisia valintoja. Ihmiset pitävät seksistä sen sukupuolen/sukupuolten kanssa mistä he sitten pitävätkin, ja se näyttää alkavan elämän suhteellisen aikaisessa vaiheessa.6 Ottaen tämän huomioon sen täytyy olla pelkästään hyödytöntä ja psykologisesti vahingoittavaa yrittää muuttaa toisen seksuaalista suuntautumista eheytysterapiaksi kutsuttujen menetelmien avulla. Näinä päivinä Iso-Britannian psykoterapian ammattilaisten keskuudessa vallitseekin konsensus, jonka mukaan yritykset muuttaa homojen seksuaalista suuntautumista ovat vahvasti ongelmallisia.
Pysähdytäänpä hetkeksi ja katsotaan monta kertaa sana ”sukupuoli” (”sex”) toistui juuri antamassani heteroseksuaalisuuden ja homoseksuaalisuuden määritelmässä, ja muistuttakaamme itseämme, kun olen käyttänyt sex-sanaa nyt siellä täällä, että viittaan nyt sanalla siihen onko henkilö nais- vai miespuolinen, ihmisnaaras vai -koiras. Jotta me saisimme selville henkilön A seksuaalisen suuntautumisen – onko hän siis hetero-, homo- vai biseksuaali – meidän tulisi tietää sekä hänen oma biologinen sukupuolensa että sen ihmistyypin tai ihmistyyppien biologinen sukupuoli, jota kohtaan hän tuntee kestävästi seksuaalista viehätystä. Kun perustelemme, miksi luokittelemme tietyn henkilön seksuaalisen suuntautumisen tietyn tyyppiseksi, biologisen sukupuolen käsitettä on lähes mahdotonta välttää.
Siten on kenties ennalta-arvattavaa – vaikkakin silti yllättävää ottaen huomioon, että kyseiset organisaatiot perustettiin alun perin taistelemaan homojen oikeuksien puolesta – että kuvailemani seksuaalisen suuntautumisen määritelmä on tullut Stonewallin ja GLAAD:in kaltaisten transaktivistien järjestöjen torjumaksi. Heidän mukaansa se on sukupuoli-identiteetti (”gender identity”) ei biologinen sukupuoli, joka tekee ihmisestä naisen tai miehen. Kyseisellä väitteellä oletetaan olevan luonnollisia seurannaisvaikutuksia myös seksuaalisen suuntautumisen käsitteille kuten homo, hetero, lesbo, jne. ”Lesbo” määritellään nyt siis keneksi tahansa, jolla on naispuolinen sukupuoli-identiteetti, joka tuntee viehätystä toisiin ihmisiin, joilla on naispuolinen sukupuoli-identiteetti. Joukkoon kuuluvat myös biologiset miehet, kunhan heidän sukupuoli-identiteettinsä on ”nainen”. Vastaavasti homomies käsitetään yksilönä, jolla on miespuolinen sukupuoli-identiteetti, ja joka tuntee viehätystä toisiin ihmisiin, joilla on sama miespuolinen sukupuoli-identiteetti. Hetero sen sijaan on henkilö, jolla on tietty sukupuoli-identiteetti, ja joka tuntee vetoa vastakkaisen sukupuoli-identiteetin omaaviin henkilöihin (vaikkakin puhe ”vastakkaisesta” sukupuolesta on aika järjetöntä kontekstissa, jossa sukupuoli-identiteettejä oletetaan olevan lukuisia, mukaan lukien ei-binääriset vaihtoehdot). Seurauksena on, että biologisesta sukupuolesta tulee merkityksetön tekijä seksuaalisen suuntautumisen kannalta.
Kaikessa tässä on ainakin yksi ilmiselvä ongelma: mikäli heteroseksuaalinen suuntautuminen kohdistuisi etupäässä sukupuoli-identiteettiin eikä biologiseen sukupuoleen, se olisi aika tehotonta lajimme jatkuvan olemassaolon kannalta. Mikäli meidän täytyisi selvittää toinen toisemme sukupuoli-identiteetit saadaksemme selville ketä kohtaan me voisimme tuntea vetoa, me kuolisimme lajina pois aika nopealla aikataululla.
Käytännössä ihmiset [jotka uskovat sukupuolen määrittelyyn sukupuoli-identiteetin kautta] eivät tietenkään yleensä painota, että he tuntisivat vetoa sukupuoli-identiteetteihin (”gender identity”) vaan vain asiaan nimeltä ”gender” (ei siis asiaan nimeltä ”sex”).* He saattavat esimerkiksi kertoa, että he tuntevat seksuaalista viehätystä ”femmeihin” tai ”maskuliineihin”, millä tarkoitetaan ihmisiä jommastakummasta sukupuolesta, jotka ilmaisevat sukupuoltaan stereotyyppisen feminiinisesti tai maskuliinisesti. Tällaisella ilmaisutavalla annetaan ymmärtää, että henkilön biologinen sukupuoli olisi merkityksetön tekijä tällaisen viehätyksen suuntautumisen kannalta.
*Kääntäjä huom. ”Gender” viittaa akateemisessa kontekstissa sukupuoli-identiteettiin tai sosiaaliseen sukupuoleen, mutta sillä saatetaan (jokseenkin sekavasti) viitata arkisessa kielenkäytössä myös biologiseen sukupuoleen, tai johonkin tarkemmin määrittelemättömään asiaan näiden käsitteiden välillä. ”Sex” viittaa lisääntymisbiologiseen sukupuoleen, mutta sitä käytetään harvemmin salonkikelpoisemmissa konteksteissa vahvan ”itse aktiin” viittaavan assosiaationsa takia (”to have sex”)
Se ei kuitenkaan voi pitää paikkansa useimmissa tapauksissa, koska se, minkä perusteella ihmisen katsotaan ilmaisevan sukupuoltaan ”femmesti” tai ”maskuliinisti” riippuu siitä, pidetäänkö häntä biologisesti miehenä vai naisena. Esimerkki: naispuolinen malli Erika Linder muistuttaa hyvin paljon nuorta Leonardo DiCapriolta – jopa siinä määrin, että hänen läpimurtokuvissaan hänet oli tarkoituksella esitetty nuorena Leona. Mutta vaikka nuori DiCaprio näyttää suhteellisen feminiiniseltä miespuoliseksi henkilöksi, Linder (ainakin kyseisissä kuvissa) näyttää naispuoliseksi henkilöksi suhteellisen maskuliiniselta. Vaikka Linderillä ja DiCapriolla on toisiaan muistuttavat piirteet puhtaasti fyysisellä tasolla, me tulkitsemme ne piirteet toisistaan eriävästi feminiinisiksi/maskuliinisiksi sen perusteella, minkä oletamme olevan heidän sukupuolensa. Joten vaikka uskoisitkin tuntevasi vetoa vain toisten ihmisten feminiiniseen tai maskuliiniseen ulkoasuun, käsitykselläsi kohteen biologisesta sukupuolesta on edelleen pohjimmiltaan merkittävä kausaalinen rooli siinä viehätyksessä.
Tätä väitettä tukee eräs tuore kyselytutkimus, jossa 12.5 prosenttia osallistujista vastasi, että he voisivat harkita seurustelevansa transsukupuolisen henkilön kanssa. Lähes puolen heistä vastausta kysymykseen, kenen kanssa he voisivat tarkalleen ottaen harkita seurustelevansa, tutkijatiimi kuvaili sanalla ”ristiriitainen”. Esimerkiksi, n. kaksi kolmasosaa näin vastanneista, jotka ilmoittivat olevansa lesboja, kertoi että he voisivat seurustella vain transmiesten kanssa, eivät transnaisten, tai ainakin että he voisivat seurustella sekä transmiesten että -naisten kanssa. Johdonmukaisesti sen ajattelun perusteella, missä lesbous määritellään sukupuoli-identiteetin kautta, tutkijat olivat olettaneet, että lesbot olisivat poissulkeneet transmiehet mahdollisista seurustelukumppaneistaan ja kelpuuttaneet transnaiset. Tutkijat selittivät löydöksensä merkkinä ”femmefobiasta”. Yksinkertaisempi selitys olisi, että lesbojen seksuaalinen viehätys ei ole kestävästi suuntautunut miehiä kohtaan.
Väittelyssä biologisen sukupuolen merkityksestä seksuaaliselle suuntautumiselle nousee yleensä nopeasti esiin kolme vastaväitettä. Yksi niistä on tuttu lausahdus: ”Mutta ethän sinä voi nähdä toisen kromosomeja!” Se on vähän kuin väittäisi, ettei ruskeaverikköjä voi kokea erityisen puoleensavetävinä, koska eihän hiusten ruskean pigmentin tuottavia melanosyyttejä voi havaita. Biologisella sukupuolella on kuitenkin luotettavalla todennäköisyydellä yhteys useisiin aisteilla havaittaviin, potentiaalisesti seksuaalista halua herättäviin kehon fyysisiin piirteisiin: ulkonäköön, kosketustuntoon, makuun, tuoksuun ja ääneen.
Toinen vastaväite menee näin: väitätkö todella, että biologinen nainen, joka on suhteessa upean, feminiinisen ja sukuelinkirurgian läpi käyneen transnaisen kanssa, ei olekaan lesbo vain, koska hän on teknisesti ottaen suhteessa biologisen miehen kanssa? Tai vastaavasti: väitätkö todella, että mies joka himoitsee kuumaa, lihaksikasta ja hormonihoidot ja sukuelinkirurgian läpikäynyttä transmiestä, ei olekaan homo? Se ei itse asiassa ole väitteeni. Sen sijaan totean, että tällaiset suhteellisen epätavalliset tapaukset venyttävät olemassa olevia käsitteitä äärimmilleen. Meidän käsitteitämme ei tehty tällaisia tapauksia varten, joten näihin kysymyksiin ei ole helppo vastata (ja se on OK). On olemassa perusteita väittää sekä puolesta että vastaan, onko ensimmäinen lesbo ja jälkimmäinen homomies. Ensimmäisessä tapauksessa on kyseessä naispuolisen henkilön viehätyksestä naisen kaltaista kehoa kohtaan, ainakin pintapuolisesti naisen kaltaista, mutta kyseinen naisen kaltainen keho on keinotekoisesti tuotettu eikä endogeeninen fenotyyppi. Miltä tahansa se sitten näyttääkin, keho on miespuolinen. Vastaavasti jälkimmäisessä on kyse miehen halusta ulkoisesti miehen keholta näyttävään kehoon, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole endogeenisesti kehittyneestä mieskehosta vaan naisen.
On omituista, että vastaanväittäjät keskittyvät tällaisiin tapauksiin, koska heidän kantansa mukaanhan myös ne naiset tulisi luokitella lesboiksi, jotka himoitsevat tavanomaisesti miehiä, joilla on täysin tavalliset miesten kehot, kunhan kyseisillä miehillä vain on naisen sukupuoli-identiteetti. Ja saman kannan mukaanhan myös ne heidän himoitsemansa tavalliset mieskehoiset miehet tulisi luokitella lesboiksi – kunhan heillä vain on se naispuolinen sukupuoli-identiteetti. Heidän mukaansa oletettavasti esimerkiksi Alex Drummond – transnainen, joka on ollut Stonewallin neuvonantajaryhmässä, ja joka ei ilmeisesti ole käynyt läpi mitään kirurgisia tai hormonihoitoja, näyttää morfologialtaan yksiselitteisesti mieheltä ja jonka leukaperissä komeilee vieläpä täysparta – tulisi luokitella lesboksi, koska hän tuntee vetoa naisiin. Buzzfeedin haastattelussa Drummond kertoi, että ”Identifioidun lesboksi, koska olen naispuolinen ja tunnen vetoa naisiin … Olen elänyt pitkään sitoutuneessa ihmissuhteessa, joten olen varattu, mutta herätän kyllä siitä huolimatta sisäisen lesbon monissa naisissa!” Tämä taatusti venyttää lesbouden käsitteen ratkeamispisteeseen asti. Perinteisen käsityksen mukaan Drummond on heteroseksuaali ja niin ovat, oletettavasti myös häneen vetoa tuntevat naisetkin.
Kolmas vastaväite on syytös: miksi olet ”vahtimassa” toisten seksuaalisuutta? Eivätkö suostumusperiaatetta kunnioittavat aikuiset ihmiset voi harrastaa seksiä kenen tahansa kanssa, ketä he vain haluavat? Minun vastaukseni on: tietenkin voivat (tai ainakin ihanteellisessa maailmassa sen pitäisi olla mahdollista). Tässä vastaväitteessä kuitenkin sekoitetaan keskenään kieltäminen ja tiedon välittämiseen tähtäävä tarkka kategorisointi. Minulla ei ole aikomustakaan ryhtyä seksipoliisiksi. Voit mennä sänkyyn kenen tahansa haluamasi aikuisen ihmisen kanssa, kuka antaa siihen suostumuksen. Sanonpa vain, että mikäli joku harrastaa säännöllisesti nautinnollista seksuaalista kanssakäymistä vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa, hän on todennäköisesti hetero. Minä en totea tätä estääkseni häntä. Haluan ainoastaan kuvailla paikkaansa pitävästi sitä, mitä hän on tekemässä. En ole arvottamassa asiaa rivien välistä, en positiivisesti enkä negatiivisesti. (Olen itsekin homoseksuaali, muistathan.)
Kaikkia siitä juontuvia pitkän aikavälin seurannaisvaikutuksia, kun LGBT-järjestöt kuten Stonewall ja GLAAD ovat ryhtyneet määrittelemään seksuaalisen suuntautumisen sukupuoli-identiteetin perusteella, ei vielä täysin tiedetä, mutta ainakin kaksi niistä on nousemassa esille. Kumpikaan ei ole positiivinen. Eräät lääkärit ovat ensinnäkin soittaneet hälytyskelloja sen suhteen, että merkittävä osa trans-identifioituvista lapsista ja teini-ikäisistä on samaan sukupuoleen vetoa tuntevia. He näyttävät ottaneen vaikutteita LGBT järjestöjen huomiota herättävästä viestinnästä ja tulkinneet oman tunteensa merkkinä siitä, että he ovat heteroja, joilla on kehonsa kanssa ristiriidassa oleva sukupuoli-identiteetti. Esimerkiksi samaan sukupuoleen vetoa tuntevat tytöt saattavat siis tulkita olevansa poikia tai miehiä. Oman identiteetin pohtiminen ei itsessään ole vahingollista lapsille. Siitä voi kuitenkin seurata jotain hyvin vakavaa, kun hyvää tarkoittavat vanhemmat ja opettajat lähtevät kritiikittömästi mukaan tähän narratiiviin, mikä voi hyvin merkitä alaikäiselle loppuelämän kestävää lääkitystä, päämääränä hänen kehonsa muokkaaminen olemaan yksi yhteen hänen ”todellisen” identiteettinsä kanssa.
Mikä pahempaa, kiitos LGBT-järjestöjen lobbauksen, tietyt psykoterapeuttien asiantuntijajärjestöt luonnehtivat nykyään minkä tahansa tällaisen asiakkaan minäkertomuksen tutkiskelun kielletyksi eheytysterapiaksi. Sen takia lapsille ja nuorille on tarjolla huomattavasti vähemmän mahdollisuuksia kuulla vaihtoehtoisia tulkintoja heidän seksuaalisille tunteilleen. Kun nämä lapset kasvavat aikuisiksi, jotkut heistä alkavat ymmärtää, että he olivat sittenkin vain homoja. Aalto detransitioitujia on nousemassa esiin, monet heistä lesboja tai homoja, joista moni ilmaisee nyt katumusta niistä heidän elämänsä suuntaa muuttaneista lääkehoidoista tai kirurgisista toimenpiteistä, joihin heidät menneisyydessä ohjattiin.
Toinen ongelmallinen seuraus liittyy erityisesti nuoriin lesboihin; toisin sanoen toisiin biologisiin naisiin vetoa tunteviin biologisiin naisiin. Oman homoseksuaalisen suuntautumisen selvittäminen voi olla vaikeaa maailmassa, jossa heteroseksuaalisuus on normi. Prosessi on erityisen haastava, kun samaan aikaan pitäisi vielä tasapainoilla yhteiskunnan nuoriin naisiin kohdistuvien odotusten kanssa. On melko ilmeistä, että nuoret naiset ovat keskimäärin vähemmän itsevarmoja, tuntevat enemmän ahdistusta ja suurempaa painetta olla muille mieliksi kuin nuoret miehet. Kun nämä taipumukset tuodaan mukaan queer-yhteisöön, josta nuoret lesbot hakevat turvaa ja kumppanuutta, ja jossa on myös transnaisia, jotka julistavat olevansa ”lesboja”, niin seurauksena on vääjäämättä, että jotkut lesbot – identifioituivat he itse sitten transsukupuolisiksi tai eivät – tulevat kohtaamaan painetta ryhtyä seksisuhteisiin vastakkaisen biologisen sukupuolen edustajien kanssa, joissakin tapauksissa myös siihen taipuen.
Viime aikoina transaktivismi on antanut maailmalle melko vastenmielisen mielikuvan ”puuvillakatosta”. Kyseessä on muunnos lasikaton ideasta, joka kuvaa niiden naisten tilannetta, jotka kohtaavat esteitä tavoitellessaan ylennystä työpaikalla. Uuden ilmaisun tapauksessa lasi on korvattu pikkuhousuilla, minkä on tarkoitus edustaa sitä ”kattoa”, jonka ”läpi” biologisiin naisiin vetoa tuntevat transnaiset eivät pääse. Tätä ajattelua mukaillen vuonna 2016 Veronica Ivy [tunnettu kilpapyöräilijä ja transaktivisti, silloin nimeltään Rachel McKinnon] twiittasi viitaten seksuaaliseen kanssakäymiseen biologisten naisten ja transnaisten välillä, että joskus ”cislesbot [cis = ei-transsukupuolinen] pääsevät yli sukuelimiin liittyvän estyneisyytensä ja huomaavat pärjäävänsä ihan hyvin”.
Vuonna 2019 Brightonin yliopiston konferenssi ”Gayness in Queer Times” kysyi osallistujilta osana artikkelipyyntöään ”Miten homojen tilat voitaisiin tehdä transinklusiivisemmiksi?”, minkä yhteydessä he ehdottivat, että ”makuuhuoneet” voisi olla yksi tällainen potentiaalisen inkluusion areena. Samana vuonna Oxfordin filosofian professori Amia Srinivasan kuvaili London Review of Booksin kirjoituksessaan ”transfobian” olevan ”sortava systeemi, joka tunkeutuu makuuhuoneisiin näennäisesti harmittoman mekanismin avulla, jota kutsutaan ’henkilökohtaiseksi preferenssiksi.’” Jotkut oikeusoppineet ovat jopa argumentoineet, että Britannian lakia ”seksistä petoksen kautta” tulisi muuttaa, jotta esimerkiksi transmiestä tai transnaista, joka aloittaa seksuaalisen kanssakäymisen toisen yksilön kansa valheellisesti väittämällä olevansa samaa sukupuolta, ei voitaisi tuomita petoksesta.7 Stonewall on ilmeisesti samaa mieltä. Vuonna 2015 he argumentoivat, että olisi hyvä pyrkiä lainopilliseen selkeyteen siitä, mitä tarkoitetaan ”seksillä petoksen kautta” silloin kun kyseessä on sukupuoli, ja että transihmisten yksityisyyttä tulisi suojata.8
Kaiken tämän seurauksena on asenne, jonka mukaan ainoa syy siihen, miksi lesbo saattaisi haluta kieltäytyä makaamasta transnaisten kanssa, tai homomies transmiesten, voi olla ennakkoluuloisuus ja inho transihmisiä kohtaan. Tässä ohitetaan kuitenkin paljon ilmeisempi selitys: kyse on seksuaalisesta suuntautumisesta, höpsö. Tilanteessa, jossa arvovaltaisilta vaikuttavat liberaalit ja vasemmistoon kallellaan olevat tahot kohdistavat meihin tällaista viestintää, voimme saada jonkinlaisen käsityksen siitä, minkälaista moraalista painostusta nuoret ihmiset, etenkin nuoret lesbot, joutuvat kohtaamaan – nuoret, joilla tuskin on voimavaroja tällaisen painostuksen käsittelemiseen. Kuten eräs transnuorten ryhmätoimintaan osallistunut henkilö kertoi: ”Eräänä päivänä kolme yli nelikymppistä MTF:ää [miehestä naiseksi transitioitunutta henkilöä] yritti ilmiselvästi iskeä teini-ikäisiä FTM:iä. Me tietenkin tunsimme tilanteen tukalaksi, mutta lähestulkoon kukaan ei sanonut mitään. Muut korkeintaan yrittivät vaihtaa puheenaihetta tai viedä keskustelua etäämmäksi meistä.”
Kunpa kyseiset nuoret FTM:ät – eli miehiksi transitioituneet biologiset naiset – olisivat vain tunteneet sosiaalisesti hyväksytyksi queer-kulttuurin sisällä itsevarmasti perätä oikeuttaan samaan sukupuoleen kohdistuvaan suuntautumiseensa. Mutta kiitos suurelta osin LGBT-järjestöjen, joiden tehtävä oli alun perin ollut suojella heitä, he eivät tunteneet sitä hyväksytyksi. Ja moni ei tunne vieläkään.
Kathleen Stock on brittiläinen filosofi ja maailman tunnetuimpia genderkriittisiä ääniä. Hänellä oli professuuri Sussexin yliopistolla vuoteen 2021 asti, kunnes hän joutui eroamaan virastaan opiskelijoiden järjestämän pitkäkestoisen cancel-häirintäkampanjan seurauksena. Stockista oli muutamaa vuotta aikaisemmin tullut kiistanalainen hahmo valtavirran LGBT-aktivistien silmissä hänen vastustettuaan julkisesti juridisen sukupuolimerkinnän muuttamista itsemäärittelyyn perustuvaksi. Sussexin yliopistolle on sittemmin määrätty 585 000 £ sakot Stockin tapaukseen liittyen epäonnistumisestaan sananvapauden turvaamisessa.
Irtisanoutumisensa jälkeen Stock on jatkanut vaikuttamistyötään naisten oikeuksien säilyttämisen puolesta. Vuonna 2023 hän mm. perusti The Lesbian Projectin yhdessä tennispelaaja Martina Navratilovan ja Julie Bindelin, pitkänlinjan naisasianaisen kanssa. Ryhmän tavoitteisiin kuuluu ”palauttaa fokus takaisin lesbojen tarpeisiin ja etuihin, estää heidän katoamisensa sateenkaarisoppaan sekä tarjota heille poliittisesti sitoutumaton äänitorvi.” The Lesbian Project on sittemmin kantanut kortensa kekoon esimerkiksi tukemalla For Women Scotlandia Britannian korkeimman oikeuden oikeuskiistassa, jossa hiljattain päätettiin, että naisten oikeudet määräytyvät biologisen sukupuolen perusteella, ei sukupuoli-identiteetin. Päätöksen myötä myös lesbojen oikeus omaehtoiseen järjestäytymiseen on nyt Iso-Britanniassa turvattu.
Copyright © Kathleen Stock 2021, extracted from Material Girls: Why Reality Matters for Feminism. Published by Fleet, an imprint of Little, Brown Book Group Ltd.
Kääntänyt suomeksi LHB-liiton blogiin nimimerkki Vergiliuksen arkku.
- Kathleen Stock (2019), ’Sexual Orientation:What is it’, Proceedings of the Aristotelian Society, 119, 3, 295–319 ↩︎
- Judith Halberstam (1998), Female Masculinity, Duke University Press, sivu 52 ↩︎
- Rictor Norton (1997), The Myth of the Modern Homosexual: Queer History and The Search For Cultural Unity ↩︎
- A. J. Martos et al. (2015), ’Variations in Sexual Identity Milestones Among Lesbians, Gay Men and Bisexuals’, Sexuality Research and Social Policy, 12, 24–33 ↩︎
- Edward Stein (1999), The Mismeasure of Desire: The Science, Theory and Ethics of Sexual Orientation, Oxford University Press ↩︎
- K. W. Beard et al. (2015), Childhood and Adolescent Sexual Behaviors Predict Adult Sexual Orientations, Cogent Psychology, 2 (1), 1067568 ↩︎
- A. Sharpe (2016), ’Expanding Liability for Sexual Fraud Through the Concept of ”Active Deception”: A Flawed Approach’, The Journal of Criminal Law, 80 (1), 28–44 ↩︎
- Tiedosto on sittemmin poistettu Stonewallin sivuilta, mutta löytyy osoitteesta https://sex-matters.org/wp-content/uploads/2022/12/Retrieved-11-February-2021-Stonewall-A-Vision-for-Change.pdf ↩︎