WPATH:in (World Professional Association for Transgender Health)-lääketieteelliseksi järjestöksi
naamioituneen aktivistipoppoon uusimmassa transhoitosuosituksia koskevassa standardiluonnoksessa on
oma kappaleensa (nro.8), joissa puhutaan “eunuch gender” -identiteetistä, toisin sanoen henkilöistä, jotka kokevat
itsensä eunukeiksi ja haluavat kehoaan (tai toisten, fetissinsä kohteiden kehoja) siihen suuntaan.
Ilmiöllä on toki historialliset juurensa: eunukit ovat mm. palvelleet hoveissa ja virkamiehinä ja toimineet
uskonnollisissa yhteisöissä. Nämä eunukit harvemmin valitsivat kastraationsa itse, he olivat sotavankeja
tai orjia ja heidät kuohittiin pakolla etteivät he esimerkiksi saattaisi hallitsijansa vaimoja raskaaksi tai
muuten olisi häiritsevästi perheellisiä ja lisääntymiskelpoisia. Missään tapauksessa kyseessä ei ollut
mikään muodikas identiteetti, vaan kivulias henkilökohtainen tragedia.
Dokumentoidusti WPATHin työryhmässä oli jäseniä, jotka edistivät ideaa eunukkisukupuolesta ilman
kunnollista kliinistä tutkimusnäyttöä, ilman selkeitä riskiarvioita ja ilman sen enempää kriittistä
tarkastelua kuin että “jos identiteetti on olemassa, pitää olla fyysinen hoito”. Lääketieteen tehtävä ei
kuitenkaan ole saksia terveitä sukuelimiä irti fetisisimisyistä, vaan auttaa potilaita vähäisimmän vahingon
periaatetta noudattaen. Välillä lääketiede ei voi asioille yhtään mitään, ja joskus lääkärien pitää kieltäytyä
hoitamisesta, josta arvioi seuraavan vain haittaa potilaalle.
WPATH:illa oli kuitenkin keulinut sen verran aiemminkin, että heidän suosituksiaan jaksettiin kammata
läpi kunnolla. Ongelmaksi nousi erityisesti se, että eunukkisukupuolta koskeva “tutkimus” nojaa vahvasti
verkkoyhteisöihin (s.88), joissa osa ihmisistä haaveilee kastraatiosta fantasiatasolla, eikä fantasioita ja kliinistä
todellisuutta pidä sekoittaa, ellei halua tuotteiden lentävän tuulettimeen. WPATH:in vuotaneet asiakirjat
paljastivat, että osa mietintään osallistuneista asiantuntijoista itsekin tiesi ja ymmärsi kuinka
ongelmallisesta asiasta on kysymys. Silti he suostuivat ajamaan linjauksia, koska pelkäsivät
portinvartijaksi leimautumista. Samalla näytettiin, miten aktivistien vaikutusvalta pystyi ohittamaan
tieteellisen työn.
Kaaos on taattu, kun yksilön halua amputaatioon aletaan avoimesti tukea identiteettikysymyksenä.
Sievästi transsukupuolisuuteen paketoituna leikkely vielä menettelee, mutta tämä nyt näytti menevän liian
pitkälle näissäkin piireissä. Eunukkikeskustelun mukana tulee kunnon paketti: parafilian, identiteetin,
trauman ja psykiatristen kysymysten yhteen kietoutuminen. Kun nämä niputetaan yhteen transhoitojen
kanssa, se tekee karhunpalveluksen niille ihmisille, jotka tarvitsevat ihan oikeaa hoitoa eivätkä kehojen
silpomista.
Eunukkikappale oli signaali siitä, että WPATH:in standardit ovat ajautuneet suuntaan, jossa
kaikki itsen muokkaus on lähtökohtaisesti hyväksyttävää ja tutkimus näyttäytyy vain ärsyttävänä
hidasteena. Miten asia avautuu pahimmillaan hyvin nuorena muokatulle vuosikymmenten päästä ei
kiinnosta näitä tahoja pätkääkään. Setaa tämä ei huoleta, he kouluttavat touhukkaasti näitä teorioita valtion tukemana.
Eunukkikeissi paljastaa, miten käy kun lääketiedettä aletaan kirjoittaa ideologialla. Siitä tulee väistämättä
fiktiota.
https://www.tandfonline.com/doi/pdf/10.1080/26895269.2022.2100644
